Viides ja viimeinen kesälomaviikko vierähti käyntiin maanantaina. Vähän jo takaraivossa ahdistaa ajatus töihin paluusta, mutta yritän kovasti työntää sitä taka-alalle.

Maanantaina oli vuorossa tokon valmennusryhmän treenit. Aloitettiin ryhmäpaikallaololla. Tässä Into ei meinannut mennä ensin maahan, huomautin ja sitten putosikin kuin kivi ja vielä niin, että nenä vähän painui ruohoon. Aika vaikea asento siis, vaan sitkeästi se siinä makasi. Ylös nousi ihan hyvin ensimmäisellä käskyllä.

Yksittäin otimme ensin pienen pätkän seuraamista. Ekassa liikkeellelähdössä pää putosi, josta välittömästi pakote ja sitten pysyikin hyvin. Tehtiin ihan pieni pätkä vaan. Sitten tunnari liikkeenohjauksella, mutta ilman sitä omaa kapulaa. Tarkoituksena siis vahvistaa etsimistä. Vähän pelkäsin, että Into tässä nostelee vääriä, kun yleensä liikkeenohjauksella tehdessä se omakin on siellä aina ollut. Vaan ei mitään hätää, Into etsi hyvin ja haisteli kaikki kapulat läpi, eikä meinannutkaan nostaa vääriä. Jes!

Ohjatussa saatiin tarraaminen esiin. Siitä napautin vähän kuonolle ja uusinnalla irrotuksen kanssa ei ongelmia. Haetutin ensin oikean, sitten ajattelin, että hakekoon vasemmankin, mutta Into yritti lähteä oikealle, sain takaisin ja uusinnalla sitten haki vasemmankin. Ekalla lähetyksellä käskytykseni oli kyllä vähän huono, kun en kääntänyt katsetta ollenkaan (kuten yleensä teen).

Ruudussa tehtiin sitten sitä leirillä tehtyä juoksuttamista. Merkiltä yritti jonkun kerran vähän karata ruutuun, hyvästä merkistä sitten palkka. Ruudussa paikka oli joka kerta tosi hyvä.

Lopuksi vielä vähän puunkiertoja ja siitä stoppeja. Pari valui tosi pitkäksi, kolmas sitten jo sinne päin.

Tokotteluista sitten suoraan agitreeneihin. Tommilla oli teemana rääkki, ts. radalta joutui heti virheestä ulos, siis mistä tahansa virheestä. Ekalla yrittämällä pääsimme Inton kanssa aika pitkälle, mutta sitten itse hätiköin pituudella ja sain Inton hyppäämään sen vinoon. Siihen asti tosi hyvää rataa. Kakkosyrityksellä ohjasin alun vähän löysemmin ja valui jo kolmannen esteen jälkeen väärälle hypylle. Seuraavalla kiekalla yritin ottaa tiukemmin, ja saatiin kolmoselta rima alas. Sitten päästiin taas aika pitkälle, mutta ajoitin leikkaukseni väärin ja Into ajautui yhden hypyn ohi ja putkeen.

Viimeisellä kiekalla sai sitten tehdä koko radan. Tässä päästiin puhtaasti aika pitkälle, mutta sitten takkusin keppejä edeltävillä hypyillä. Yritin saada ne menemään ulkokautta, mutta ei siitä mitään tullut. Valssi ja siirtyminen sisäpuolelle ja ongelma oli korjattu. Vedin sitten vielä lopuksi radan läpi Svantenkin kanssa, yksi rima tuli alas, muuten ei ongelmia.