Perjantai-iltana tokoiltiin valmennusryhmän vuorolla.

Into otti seuraamista. Se on tuolla agilityesteiden keskellä _niin_ vaikeaa, aina välillä on pakko vilkuilla esteitä. Hyppynouto ihan kisanomaisesti ja siitä suoraan tunnariin. Se tehtiin myös kuten kisoissa, mutta oikeasti sitä omaa ei viety ollenkaan ja kapuloita oli varmaan parikymmentä. Into jaksoi ja malttoi etsiä aika pitkään tosi hyvin, mutta sitten meni hermo ja otti yhden. Uusinnalla pääsin palkkaamaan etsimisestä.

Ohjatussa haettiin oikea. Palauttaessa Into tuli aina hypyn kautta takaisin. Hyppy oli kyllä melkein linjalla, eli ihan ymmärrettävää. Vasenta hakiessa yritti mennä keskimmäiselle, mutta korjasi sitten itse. Uusinnalla meni suorilta oikein. Sitten tehtiin vielä uutta idaria. Tämä on Intolle niin vaikea, jos ottaa ensimmäisenä maahanmenon. Sitten putoilee vaan maahan. Muussa järjestyksessä ei niin isoja ongelmia ole. No, treeniä vaan lisää.

Toisella kiekalla otettiin taas tunnari, nyt ihan normaalisti. Ihan OK, vähän liikautti väärää haistellessaan, mutta ei kuitenkaan ottanut suuhun. Kaukot kisamatkalta ihan hyvin, luoksetulossa jostain syystä vähän ennakointia, joten otettiin sitten vaan suoraan.

Tällä kertaa oltiin nopeita ja tehokkaita, olin kotonakin jo ennen kymmentä :).