Tämä blogi siis. Töissä on ollut kauhea kiire ja illat on sitten kiidetty treeneistä toisiin. Blogi on saanut odottaa.

Agility-treenit on menneet vaihtelevasti. Reilu viikko sitten lauantaina Into ja muut westiet  treenasivat Suoknuutin Jaakon opastuksessa Turussa. Inton treeni meni ihan kohtalaisesti. Alun kuvio ahtaan putkensuun ohituksen kanssa oli aika haastava, etenkin kun Jaakko pakotti minut kansainväliseksi ja pisti tekemään peräkkäin japanilaisen ja saksalaisen. Japanilainen oli ihan uusi tuttavuus ja noita saksalaisiakin välttelen aika huolella. No, jotenkin se saatiin onnistumaan, mutta sitten Into lukittui siihen putkensuuhun ja sitä ei saatu siitä enää irti muuta kuin vaihtamalla ohjaus enemmän pakkovalssin suuntaan. Näin saatiin alku menemään ihan hienostikin (jopa se saksalainen). Kepit ja putki olivat ihan vierekkäin, mutta siihen ansaan Into ei mennyt kertaakaan. Keppien jälkeistä käännöstä, tai lähinnä omaa liikkeellelähtöäni siitä, hierottiin myös jonkin verran. Pitää vaan lähteä ja jättää koira suorittamaan, luottaa koiraan. Oli mukavat treenit ja Into yritti kovasti.

Muuten ollaan agia treenattu normaalisti Mouhijärvellä ja sitten valmennusryhmän treeneissä. Into on kulkenut ihan kivasti, paitsi viime valkkuryhmän treeneissä, joissa se kääntyili taas koko ajan väärin ja teki muutenkin omiaan. Oli tosi ärsyttävä.

Hakua treenattiin viime sunnuntaina. Osallistuin Inton kanssa Ylökkin hakupäivään, jossa kouluttajana oli Reija Nieminen. Inton ongelmaksi olin ilmoittanut tyhjillä etenemisen ja siihen lääkkeeksi kokeiltiin sisääntuloja. Ts. avustaja vei koiran metsään, käveli sen kanssa aluetta eteenpäin ja sitten päästi irti kun kutsuin. Siitä sitten pisto toiselle puolelle ja taas sama uudelleen. Ainakaan tällä kertaa tämä ei Intolla kyllä toiminut ollenkaan. Ensinnäkin sitä jäi selvästi vaivaamaan se metsään jäänyt avustaja ja toisekseen se sillä tyhjällä työskenteli melkein vielä pahemmin taakse kuin normaalisti. Kaiken kukkuraksi Into vielä kieltäytyi menemästä yhdelle maalimiehelle, joka oli todella omituista. Kaikkiaan taas sellainen harjoitus, että jo ennestään hatarissa kantimissa oleva hakumotivaatio ei varsinaisesti saanut lisää kannatusta.

Tokoa olen yrittänyt tehdä kotipihassa ja sitten Pian hallivuorolla ja valmennusryhmän vuorolla. Perjantaina valkkuryhmän vuorolla Into keksi, että menee ohjatussa keskikapualle. Ei todellakaan tyypillinen virhe Intolle. Sama toistui sitten lauantaina kotipihassa ja tästä saatiin jo ihan vääntökin aikaiseksi, kun ei vaan pystynyt kääntymään. Näistä lähtökohdista olikin sitten todella kiva lähteä Pieksämäen maajoukkuekarsintaan.

Karsinnassa Into oli istumisessa siirtänyt oikeaa etujalkaa 2 cm, siitä 9,5, Makuusta kymppi, meni ja nousi hyvin ja makasi rauhallisesti. Meitä oli ryhmässä vain kolme.

Seuraaminen oli ihan kamalaa. Into edisti ja painoi ja oli jotenkin todella keskittymätön. Ei ollenkaan oma itsensä. Siitä 7,5, Sama keskittymättömyys jatkui idarissa, jossa jätti istumisen tekemättä. Seisominen ja etenkin maahanmeno olivat hyvät. Pisteitä 7.

Luoksetulo oli ihan OK, siitä 9. Inton stopeiksi ihan hyvät pysähdykset. Ruudussa ei moittimista, 10. Sitten se ohjattu. Vähän ehkä varovainen, mutta meni ja teki oikein. Tosin pieni paineistuminen näkyi sitten siinä, että tarrasi aika huolella kapulaan, muistaakseni 8,5 tästä.

Hyppynouto on Inton lemppari ja se teki sen nytkin tosi nätisti. Omastakin mielestäni siitä ihan ansaittu 10. Sitten se hemmetin tunnari. Jo alussa oli vähän säätöä, kun liikkuri pudotti kynän annettuani sen hänelle ja sitä kaiveltiin sieltä maasta. Into meni taas kapuloille aika lujaa, mikä ei yleensä tiedä hyvää. Löysi heti oman, otti ja sitten meni epävarmaksi, pudotti, haistoi paria kapulaa siitä viedestä ja otti uudelleen sen oman ja palautti ihan OK. 0. Tuomari ilmoitti, että on ottanut tässä kisassa sen linjan, että antaa nollan, jos koira ottaa kapulan ja pudottaa sen. Riippumatta siitä, että onko se oma vai ei. No, Into teki oikein ja toi oman. Olisi toki suotavaa, että jättäisi ne varmistelut väliin, mutta näin tällä kertaa.

Kaukoja Into teki tosi hyvin, mutta sitten seiso-istu -vaihdossa meni maahan. Sain käsimerkillä takaisin istumaan ja loppu taas OK. En tiedä, että miten ja miksi, mutta tästä pisteitä kuitenkin 10. Ilmeisesti tuomari ei jotenkin huomannut sitä ylimääräistä asentoa tai jotain? No, vaihdot olivat hyvät ja Into ei liikkunut yhtään, eli sikäli olen tyytyväinen.

Yhteensä saatiin sitten kuppaiset 263,5 pistettä ja nippanappa ykkönen. Onnittelut kaikille hienoja tuloksia tehneille, etenkin tietenkin Inton sisaruksille Zicille ja Numalle ja matkaseuralaisellemme Toivo-sedälle!