Jo hiljalleen perinteiseksi muuttunut perjantai-ilta tallilla. Into teki vähän kaikkea ja oli aika pätevä vähän kaikessa.

Aloitettiin idarilla. Nyt ei reagoinut käskytyksiin ja asennotkin hyvät. Hyppynouto myös ongelmitta. Ohjatussa haettiin oikea, kapula oli ihan putken suulla, mutta tämä ei häirinnyt Into, hyvä suoritus.

Paikallaolotkin tehtiin jossain välissä. Istuminen oli hyvä, makuussa ei meinannut taas laittaa ensin päätä. Itse makuu erinomainen ja perusasentoonkin Into nousi tosi hyvin ja terävästi.

Lisäksi otettiin seuraamista, joka oli ihan kivan tuntuista ja kaukoja, joita Into teki nyt tosi hyvin. Asenne oli juuri, eikä melkein.

Pääsi Into sitten pariin putkeenkin ja sai tehdä vähän vinokeppejä ja kontakteja.

Pari tuntia saatiin kulumaan, kivaa oli.