Viikonloppu käynnistyi perinteisesti perjantaina valmennusryhmän tokotreeneillä. Meitä olikin tavoitteellisesti treenavien ryhmän vahvistus mukaan laskien kahdeksan, eli jakaannuttiin kahteen neljän porukkaan ja näin saatiin treenit menemään varsin jouheasti.

Aluksi paikallaolot. Into alkoi jostain syystä reagoimaan muiden käskyihin ja putoili maahan ihan urakalla. Tätä sitten hinkattiin erityisesti Anun tutun äänen ja käskyn avustuksella. Muuten istuminen ja makuu hyvin.

Yksittäin taidettiin ottaa kaukojen aloituksia, ohjattua, tunnaria ja hyppynoutoa. Ruutu oli vaikea. Takana oli hämynä leveä valkoinen kehänauha jossa painona tiiliskiviä. Sinne ruudun ja kehänauhan väliin meni Into(kin). Ei korjannut itse, vaan lähti takaisin minun luokseni. Helpottamalla onnistui.

Lopuksi syötiin Marken leipomaa herkullista sienipiirakkaa ja käveltiin lenkki näkötornin kautta lähes koko porukalla.

Lauantaina oli ohjelmassa agikisat Hyvinkäällä. Kisat oli tosi pienet ja lähdettiinkin sitten reissuun samaa matkaa Anun ja Maijun kanssa. Intolla oli kolme rataa, kaksi agility- ja yksi hyppyrata. Olipahan huonot kisat. Ekalla radalla tuli heti alussa rima ja ehkä osittain siksi ohjasin sitten löysästi ja Into hyppäsi välistävetohypyn väärään suuntaan. Toisen radan alku oli tosi inhottava, en oikein keksinyt mitään ohjausta, jolla olisin saanut Inton kääntymään. Yritin sitten sellaista sylkkäriviritystä, mutta eihän siitä mitään tullut. Into vaan sinkoili ja meni sitten lopulta aan sijasta putkeen. Lopetin radan siihen. Hyppyradalla saatiin sitten vitonen välistävetokohdassa, jossa sain Inton vaihteeksi ohi hypystä. Plääh. Jäi jotenkin tosi kökkö fiilis kaikista radoista.

Anu ja Nipsu sen sijaan olivat ihan liekeissä. Nämä olivat ensimmäiset kisat, joissa Nipsulla oli mahdollisuus valioitua ja se mahdollisuus käytettiin sataprosenttisesti. 0-voitot sekä agi- että hyppyradoilta ja näin Nipsusta tuli samalla AVA ja AVA-H. Oli kyllä niin jäätävää menoa ja hienoja ratoja, ettei tosikaan. Onnea vielä kerran, hyvä siskot !

Olin sopinut lauantai-illaksi tokotreenit Annen kanssa. Aikataulu venähti sen verran, että jouduin jo pariin kertaan siirtämään aikaa myöhemmäksi ja siltikin myöhästyin. Mutta treenaamaan päästiin kuitenkin. Into taisi tehdä idarin (is-maa-sei) jossa Annen mukaan tosi hyvät asennot. Sitten tehtiin tunnari, jossa toi ensin väärän, uusinnalla sitten oikean. Ohjatussa haetutin molemmat puolet ja molemmista myös vauhtipalkka. Nämäkin hyvin. Ruutukin taisi olla ihan hyvä. Kaukojen aloituksiakin otettiin ja nekin ihan OK.

Pienen tauon jälkeen vielä toinen kierros. Into aloitti tunnarilla, jossa nyt heti oikea (toki pienen tarkastelun jälkeen). Sitten seuraamista, joka ehkä vähän löysää, mutta kuulemma ihan hyvän näköistä. Luoksetulon loppuosaa ja stoppeja vielä kiertojen kautta.

Sunnuntaina olikin sitten onneksi vähän leppoisampi päivä. ei muuta varsinaista ohjelmaa kuin tokotreenit illalla. Treenailtiin Valkeakoskella yhdessä Anun, Annen, Marin, Tainan ja Lotan kanssa.

Into aloitti seuraamisella, joka nyt tuntuikin ihan hyvältä. Askelsiirtymisiä tehtiin enemmänkin ja viilattiin perusasentoa suoremmaksi. Luoksetulo kisanomaisesti. Seisominen olisi voinut olla terävämpi, maahan ihan OK ja vauhtikin ihan kiva. Pari stoppia vielä erikseen maalinkierron kautta. Ohjatussa ei ongelmia, sai taas hakea molemmat puolet. Ensimmäisestä vauhtipalkka, toinen eteen asti. Into tuli ihan kiinni, luulen että odotti vähän vauhtipalkkaa ja luovutus tuli hitusen yllättäen. Ruudussa jäi ensin hiukan liian eteen, pienen odottelun jälkeen korjasi. Tästä vain suullinen kehu. Uusinalla korjasi tosi nopeasti ja tästä palkka. Sitten vielä kerran niin, että palkka oli valmiina ruudussa. Lopuksi vielä hyppynouto Marin vähän erilaisella kapulalla. Heitin molemmat heitot varsin vinoon (siis tarkoituksella, enhän minä muuten), mutta hienosti Into klaarasi ja muisti palauttaa hypyn kautta.