Meillä on ollut Inton kanssa tokojumi. Tai ahdistus kaiketi enemmänkin. Ja lähinnä minulla, ei niinkään ehkä Intolla. Viime talven karsinnat ja kesän SM-kisat olivat vain tarpomista pettymyksestä toiseen ja tuntui, että mistään ei tule, eikä voikaan enää ikinä tulla mitään. Itseluottamus oli pohjamudissa ja tuli tunne, että en vaan osaa enkä pysty. SM-kisojen jälkeen onkin vietetty tokossa sellaista hiljaiseloa. Treenailtu ihan tosi vähän, tehty vaan kivakivaa ja hömpötelty. Nyt aletaan olla sillä vedenjakajalla, että jatketaanko tällä linjalla vai jatketaanko tokossa kisaamista ja treenaamista. Itseäni tunnen sen verran, että jos ei ole kisatavoitteita, niin sitten ei kyllä tule treenattuakaan. Eli vähän sellainen kiikunkaakun tilanne. Kuin tilauksesta tuli tähän väliin Christa Enqvist-Pukkilan koulutus, johon Inton kanssa onnistuimme pääsemään mukaan.

Kuten arvata saattaa, ilmoitin ongelmaliikkeiksemme kaukot ja tunnarin. Kerroin, että mitä kaukoissa on tapahtunut ja mitä niiden kanssa on tehty. Tiesin oikeastaan itse jo sen meidän ongelmammekin. Pelkään sitä Inton ahdistumista ja lähden helpottamaan harjoitusta liian nopeasti. En vaan ole oikein uskaltanut tehdä sille mitään. Nyt joku pisti uskaltamaan. Into siis teki kaukoja kaikenlaisissa häiriöissä. Heiluteltiin leluja. Kylvettiin tunnarikapuloita ympärille. Kerättiin niitä pois. Lopulta Christa kyykki Inton edessä niin, että meillä ei ollut Inton kanssa katsekontaktia toisiimme, en oikeastaan nähnyt koko koiraa ollenkaan. Ja Into teki kaukoja. Se ihan oikeasti pystyi tekemään ja teki aika hyvällä tekniikallakin. Nyt pitää vaan olla mustavalkoinen. Aina vain yksi käsky. Jos ei tee tai tekee väärällä tekniilla, menen lähelle ja korjaan. Sitten uudestaan. Näitä korjauksia jouduin tuossa treenissäkin tekemään jokusen ja Into reagoi niihin ihan tosi hyvin. Lisäksi pitää järjestää pahoja häiriöitä ja tehdä niissä kaukojen aloituksia. Antaa sellainen terävä ja voimakas käsky, jolla saan Inton huomion ja kun reagoi,  hyvä palkka. Opetetaan sille siis, että sen pitää keskittyä minuun, tekemiseen minun kanssani ja sulkea kaikki muu pois. Sitten jos se joskus kisassa näyttää siltä, että on menossa paniikkiin, käytän tuota voimakkaampaa herättävää käskyä ja saan sen sillä takaisin siihen meidän maailmaan. Sille pitää vaan nyt opettaa, että se vähän tiukempi herätyskäsky ei ole negatiivinen asia, siksi niitä treenejä.

Mutta siis ihan oikeasti. Ne kaukot saadaan vielä toimimaan. Ne toimivat oikeastaan jo nyt, kun vaan saadaan minun pääni uskomaan siihen. Siellähän se (tälläkin kertaa) suurin vika on.

Sitten tunnari. Intolle laitettiin paljon kapuloita ja kävi kuten usein käy. Ei lähde laajentamaan, etsiin kyllä aika pitkään ja sitkeästi, mutta jossain vaiheessa hermo pettää ja ottaa sitten väärän. Lähetin aina vaan uudestaan ja lopulta alkoi jo ihan etsimättä nostella vääriä. Tähän sitten puututtiinkin. Tässä vaiheessahan meillä on sitten yleensä alkaneet ne ongelmat. Nytkin Into yritti olla vähän surkeana, mutta lähetin sitä aina vaan uudellen etsimään ja hyvin näki, kuinka se etsiminen sitten lopulta muuttui ja se alkoi ihan oikeasti tehdä töitä ja toi oman. Tätä otettiin aika montakin kertaa, välillä Into yritti lusmuilla, mutta kun huomasi, että sillä ei tilanteesta pääse, alkoi tehdä hommia. Paras oli ehkä se, kun siellä seassa oli yksi sellainen, jota oli nostanut. Oli melkein ottamassa sen, mutta sitten muisti, että ei se ollutkaan tämä haju jota etsittiin, jatkoi ja toi oman. Lopuksi vielä tehtiin sellainen, jossa oli varmana lähes parikymmentä kapulaa rivissä tosi pienillä väleillä. Tässä Into osui tosi nopeasti omalle, otti ja toi. Ei varmistellut tai säätänyt mitään ylimääräistä.

Tunnarissakin (surprise!) vika on minussa. Menen paniikkiin ja alan helpottamaan, jolloin teen Inton vain epävarmemmaksi. Eli selkeyttä ja vaatimista. Into ei ehkä olekaan niin pieni, herkkä ja haavoittuvainen, kuin mitä ajattelen. Mutta kiltti se on, siitä en luovu!

Nopeasti ehdittiin katsomaan vielä ohjatun merkkiäkin. Siihenkin pitää hakea sellaista rentoutta. Paikka on hyvä, eikä Christa käsittääkseni pitänyt sitä vauhtiakaan kovin huolestuttavana. Yksi kiva treeni-idea saatiin, jota aion tehdä jatkossakin. Siinä avustaja vie hetsaten lelun merkin taakse ja kun lähetän Into merkille, nappaa avustaja lelun pois, jos Into ei lähde ihan täysillä. Tärkeää on, että lähetän Inton aina perusasennosta, koska se sitä vähän jähmettää. Rennommat lähetykset sujuvat, joten nyt pitää saada se sama vauhti siitä perusasennosta lähettämiseen.

Olipa hyvä päivä, oikein harmitti, että en voinut jäädä katsomaan iltapäivän treenejä. Sain vähän uskoa tähän touhuun ja hitusen itseluottamustakin takaisin. Ei me ihan niin huonoja ollakaan. Ja Into on tosi hyvä. Kun minäkin nyt vielä oppisin. Sen nyt olen ainakin tässä viime kuukausien aikana oppinut, että vähempikin treeni riittää. Vaikka ollaan tehty tosi vähän, on Into ollut hyvä. Ei se osaaminen sieltä ole mihinkään kadonnut. Luultavasti siis jatketaankin vähän verkkaisemmalla treenitahdilla, kun se tuntuu Intolle sopivan.