Pitkästä aikaa hakumetsässä. Pienet ja pikaiset treenit Anun ja Pian kanssa.

Intolle viisi pistoa. Kolme oikealle, kaksi vasemmalle. Oikeaan etukulmaan hyvä pisto ja nopea löytö. Vasemmalle tyhjä. Into meni taas sellaista kyytiä, että oksat pois. Juoksin sitä alueelle vastaan, mutta se oli jo silloin vasemman puolen kakkospiilolla, kääntyi sieltä takaisin, tsekkasi etukulman ja sitten vasta minun luokseni. Huoh.

Toinen oikealle. Into lähti hyvin, kauheaa vauhtia. Olikin sitten mennyt Anusta ohi ihan hirveällä kiidolla. Tuli takaisin. Lähetin uudelleen ja nyt yritti kurvata melkein suorilta alueen toiselle puolelle, jossa Pia oli juuri könyämässä piilolle. Huusin pois ja sitten Into olikin sitä mieltä, että antaa olla. Ei vaan lähtenyt enää ollenkaan. Lopulta mentiin yhdessä melkein maalimiehelle asti, että saatiin jonkinlainen löytö aikaiseksi.

Sitten sinne vasemmalle. Hyvä pisto ja nopea löytö. Ei ongelmia. Viimeinen vielä oikealla ja nytkään ei meinannut lähteä ollenkaan. Pienen hetsauksen jälkeen sitten lähti ja löysi Anun ihan hyvin.

Huoh. Olipahan taas räpeltämistä. Vauhtia oli paaaaljon enemmän kuin järkeä.

Treenien jälkeen tehtiin Anun kanssa pieni lenkki metsässä. Oltaisiin tehty pidempikin, mutta päädyttiin vähän sellaiseen suo siellä, vetelä täällä -tilanteeseen ja päädyttiin kääntymään takaisin, ennen kuin mulitaan oikein kunnolla. Kivasti lumi tarttui jo nytkin vähän märkiin kenkiin. Mutta on se silti ihanaa, kun on edes vähän lunta!!