Kun tulin töistä kotiin, pisti silmääni, että Into nieleskeli jonkun kerran ja kerran olin kuulevinani sen ikään kuin kakovan. Päätin heti, että jätämme illan tokotreenit väliin. Kennelyskältä oireilu ei vaikuttanut (siitä on kokemusta parin vuoden takaa ja se kuulosti ainakin silloin ihan erilaiselta), ensimmäisenä tuli mieleen nielutulehdus tai vastaava. Joka tapauksessa oli parempi jäädä kotiin, kuin lähteä kylmään halliin palelemaan ja jopa mahdollisesti tartuttamaan muita.

Ihan tekemättömiksi emme kuitenkaan osanneet heittäytyä, vaan vähän jumppailtiin kaukoja ja perusasentoja sisällä. Into kävin ihan älyttömän kuumana. Tein kaukoja naksutellen ja namipalkalla (ja namina niinkin iso herkku, kuin minikokoinen kuivanappula) ja koira heitti sellaisille kiekoille, että en ole ihan viime aikoina nähnyt. Into veti eteistä edes takaisin ja teki kaukojen vaihtoja (ja vähän muitakin temppuja) noin kolme sekunnissa. No, saatiin homma sitten sen verran rauhoittumaan, että pystyttiin ihan oikeasti tekemään kaukoja ja vielä niitä vaihtoja, joita pyysin. Mutta oli asennetta ja nopeutta ihan kotitarpeiksi...

Perusasentoja ja seuraamisen käännöksiä haittasi vajaat 25 kiloa australianpaimenkoiraa, joka myös halusi osallistua ja tunki koko ajan mukaan treenaamaan. Into teki nämäkin aika hmmmm... innokkaasti ja intensiivisesti. Svantekin sai sitten lopuksi vähän tehdä ja oli kovin innokas sekin.

Että sellaiset rauhalliset lepopäivän puuhastelut. Illan aikana Into ei ole nieleskellyt enää yhtään, ehkä/toivottavasti se oli vain jotain ohimenevää. Seuraillaan tilannetta.