Viikonloppuna oltiin varsin tehokkaita. Treenattiin tokoa kolmesti ja agiakin kerran.

Perjantai-iltana tokoiltiin Pian ja Maijun kanssa Pirkkahallilla. Oli aika tuulista ja kylmää. Taidettiin tehdä vähän kaikkea. Eniten takkusi idari, jossa ei taas vaan voinut yhtään jäädä seisomaan ja sitten lopulta monen uusinnan kautta Into ei enää lähtenyt seuraamaankaan. Sitten päätinkin ihan kaikkien hyvinvoinnin kannalta ottaa aikalisän ja pistää Inton autoon. Uusinnalla sitten saatiin jonkinlainen onnistuminen aikaiseksi, että pääsin palkkaamaan. Huoh. Seuraamisen kanssa takuttiin myös, hitaassa pyrki edistämään aika tavalla. Muut taisivat mennä ihan OK.

Lauantaina olin itsekseni samaisessa paikassa treenailemassa. Taas oli kylmää ja tuulista. Niin tuulista, että kun yritin heitellä ohjatun kapuloita edes about paikoilleen, leijailivat ne suurinpiirtein takaisin syliini. Tämä ongelman blondi sitten  ratkaisi kääntämällä liikkeen suunnan myötätuuleen. Ohjatussa pääpaino olikin merkissä, mutta sai Into sitten palkaksi hakeakin kertaalleen molemmat puolet. Idarissa ei nyt ongelmia, asennot oikein. Luoksetulon stoppi pienellä vartaloavulla hyvä, siitä suullinen kehu. Loppuosakin nyt vähän parempi, Into ei ole enää niin matala. Ruudussa paikka oli minun makuuni liian edessä. Into korjaa kyllä oikeaksi ilman lisäkäskyjä, mutta mieluiten saisi mennä suoraan. Kävin jopa kerran näyttämässä paikan. Juoksutin myös ruutu-merkki -väliä. Nämä olivat kivat treenit, Into tuntui hyvältä.

Sunnuntaina oli ensin ohjelmassa agilitya. Jänesniemen Elina tuli kouluttamaan valmennusryhmää. Itse olin vähän sellaisella annas kattoo nyt -mielialalla liikenteessä, kun agi on ollut meillä niin vähissä viime aikoina. Ihan kohtuullisesti kuitenkin selvittiin. Alun pakkovalssissa oli vähän yllättävää ongelmaa ja putkijarrutukset on edelleen minulle niin vaikeita, siis lähinnä niiden muistaminen ja sitten muistamisen jälkeen ajoittaminen. Eniten kuitenkin hinkattiin lopun viskileikkausta, jota en vaan osaa. Olen aina ihan väärässä paikassa. Mutta Into oli tosi kiva ja kiltti ja oli kiva liidellä taas pienen tauon jälkeen! Tästä on ehkä jotain videomateriaalia tulossa...

Sunnuntai-iltana tokoiltiin Pian kanssa Pirkkahallilla, jossa oli yllättäen kylmää ja erittäin tuulista, lisäksi bonuksena vielä kunnon lumimyrsky. Into teki aika pienesti, kun oli jo agitreenit alla. Ensin kaukot sellaisella nopealla rytmityksellä. Ihan tosi hyvät! Sitten luoksetulo niin, että Pia heitti palkan stopista ja sitten vielä erikseen siitä loppuun. Nyt tuli tuon lopun jo aika rentona. Paranee siis koko ajan. Tunnarissa toi ensin väärän, mutta olosuhteet oli kyllä ihan tosi hankalat (hirveä tuuli!), uusinnalla sitten oma. Ruutu oli nyt tosi hyvä, paikka kerrasta lähes keskellä ja riittävän takana. Nopeat ja tehokkaat treenit ja Into oli hyvä, siihen oli hyvä lopettaa viikonlopun treenailut.