Ohjaamaan Intoa siis. Olin tänään taas vaihteeksi niin huono agitreeneissä. Into sen sijaan oli oikein kiltti ja yritteliäs, mutta eihän se yksin sentään ihan ihmeisiin pysty, vaikka aika lähelle pääseekin.

Mouhiksella siis taas tänään. Kerrankin opin radan (siis estejärjestyksen) varsin helposti, mutta toteutus olikin sitten vähän takkuisempaa. Rata alkoi puomilla, mikä sekin oli blondille vähän vaikeaa, kun ei oikein osannut sijoittaa itseään mihinkään järkevään lähtöpisteeseen. Puomin kontakti ihan OK, samoin sitä seuranneelle renkaalle valssi. Siitä putkeen ja putkesta takaakiertoon, siitä suora hyppy ja sen jälkeen valssi ja seuraavalle sitten niistopersjättö. Onnistui kyllä, mutta valssista tuli aika kanki. Jätin sitten valssin ja sen persjätön pois ja kierrätin esteen toista kautta ja tein siihen saksalaisen. Ehkä parempi niin.

Aalta sitten takaakiertopersjättö ja sitten se hankala kohta, jossa piti tehdä vähän kuin sylivekki, mutta oikeastaan sylikierto. Minulle oli vaikeaa pysyä paikalla riittävän pitkää, olla rintamasuunta oikeaan suuntaan ja lähteä liikkeelle oikeaan suuntaan. Eli se meni oikein kivasti. No, sain sen kai kertaalleen onnistumaankin jotenkin. Siitä sitten taas muutama hyppy ja putki-putki yhdistelmä ja sitten takaakierto ja kepit ja taas se sama kuvio, eli se vähän kuin sylivekki, mutta ei sitten kuitenkaan. Ja taas täsmälleen samat ongelmat. Lopulta kai kuitenkin jotenkin. Loppuradalla ei sitten isompia ongelmia.

Heti kun pitäisi tehdä vähän jotain erilaista tai uudella tavalla, sekoan askelissani täysin. Into oli onneksi oikein mainio, eli vaikka itse räpelsinkin, pelasti Into paljon (haki mm. kerran kepit aivan uskomattomasta kulmasta), mutta kyllähän se ressukka vähän parempaa ohjausta ansaitsisi. No, pääasia kai, että koiralla on kivaa, eikö se niin mennyt?

Kotimatkalla meinasin aivan väkisin nukahtaa auton rattiin. Oli kyllä oikeaa tahtojen taistelua päästä hengissä ja ehjänä perille. Onneksi ei ollut tuon pidempi ajomatka. Huoh.