Tänään oltiin Inton kanssa pitkästä aikaa agilitykisoissa. Tulipa sellainen pohjanoteeraus, ettei aikoihin.

Ekalla radalla Into singahti heti alussa väärälle esteelle. Lähti kyllä kuin nato-ohjus, en paljon ehtinyt perään huudella. Yksi rimakin siellä sitten vielä tuli alas.

Toisella radalla oli useampi todella inha kohta, joihin en oikein meinannut keksiä mitään ratkaisua. Putken suulla suoritetuista hypyistä kuitenkin selvittiin, samoin puomia edeltävistä hypyistä. Tässä Into tosin kääntyi väärään suuntaan, mutta sain vielä pelastettua. Sitten puomilta pari hyppyä ja putkeen ja putkesta Into sitten sinkosi taas ihan hallitsemattomasti ja väärälle hypylle. Grrr. Meinasin ihan hermostua, kun ei reagoinut ollenkaan putkijarrutukseen, eikä myöskään käskytykseen putkelta tullessaan.

Kolmas rata oli sitten ihan fiasko. Levisi heti alkuunsa ja jätettiin se siihen. En halua päästää Intoa suorittamaan esteitä, kun ei kerran yhtään kuuntele.

Kolmas rata oli järjestelyjenkin puolesta saman tason fiasko, kuin oma suoritukseni. Tullessani kisapaikalle ja kysyessäni, että missä mennään aikataulun suhteen, sain vastauksen, että ollaan aikataulussa ja vaikka oltaisiin edelläkin, niin radat tullaan aloittamaan aikataulun mukaan.

B-radan aloitusta jouduttiinkin odottelemaan aika pitkään, mikä tuntui vähän hullulta, kun A-rata oli jo maksien osalta päättynyt ajat sitten ja medin olivat jo C-radalla. Radan aikaisempaan aloitukseen ei siis ollut mitään estettä. Mutta aikataulun mukaan mentiin, eikä siinä mitään.

C-radan aikaan järjestäjille sitten kuitenkin tuli yllättäen kiire. Kuulutettiin, että C-rata alkaa jo ilmoitettua aiemmin. Tämä ihan OK, mitäpä siellä tyhjällä kentällä odottelemaan. Mutta se tuli aika yllätyksenä ja aika viime tipassa tietoon, että C-radan tutustuminen alkaakin, kun B-rata on vielä kesken.  Eli puolet makseista tutustui ja suoritti radan ja sitten tuli toinen puoli tutustumaan ja tekemään oman osuutensa. Ja koska minä satuin olemaan juuri se rajatapaus, kävi niin, että kun olin B-radan jälkeen lähdössä kävelyttämään koiraa, kuulutettiinkin yllättäen samoin tein  tutustumaan C-rataan

Tosi hienoa iskeä juuri radalta tullut koira viideksi minuutiksi makaamaan rada sivuun! Ehkä huonointa, mitä tuossa tilanteessa voi tehdä (en ehtinyt viedä edes autoon). Itsekin olisin toki mielelläni vetänyt edes hetken henkeä tässä välissä, mutta erityisesti otti päähän koiran puolesta. Lisäksi tilanne oli mielestäni todella epäoikeudenmukainen kilpailijoitakin kohtaan, sillä puolella luokasta oli mahdollisuus nähdä, että mitä se alkupuoli radalla tekee ja mennä sen tiedon pohjalta tutustumaan. Kyllähän siitä on ihan selkeä hyöty.

Itse en olisi ko. radasta selvinnyt varmaan viidennelläkään yrityksellä, mutta olisin varmasti muiden suoritusten perusteella tiennyt vähän paremmin mihin varautua. Ja kun aikataulua olisi saatu varsin helposti kurottua aloittamalla se B-rata aiemmin, niin miksi sitä ei tehty. Sen sijaan siinä välissä odotutettiin kilpailijoita. Ja myöhässä ei aikataulusta oltu missään vaiheessa, päin vastoin, reilusti edellä. Itse lähdin autolla ajamaan kotiin vähän ennen seitsemää ja olin siis suorittanut sen C-radan noin sen puolessavälissä, tehnyt hyvät loppuverkat ja odotellut vielä tovin kisakirjaakin. Alunperin C-rata oli ilmoitettu alkavaksi 18.30, eli oltiin reilusti edellä.

Mutta tosi kurja maku jäi noista kisoista suuhun, isolta osin omien luokattomien suoritusten takia, mutta myös järjestelyjen epäoikeudenmukaisuuden ja epämääräisyyden takia.

Ja kun nyt oikein valitetaan, niin sitäkin vähän ihmettelin (enkä yksin), että miksi valtavalle kentälle oli pitänyt väkertää sellaiset postimerkin kokoiset rata-alueet. Tilaa olisi ollut käyttää huomattavasti enemmänkin.

No, näillä nyt mennään SM-kisoihin, luottavaisin mielin siis (NOT!).

Mutta onneksi toiset osaavat; Anu ja Luu nousivat tänään kakkosiin, onnea tätäkin kautta.

Kaiken kukkuraksi Suomi on voittanut tänään tokon joukkuemaailmanmestaruuden; onnea valtavasti Nina ja Ässä, Leena ja Dina, Jessica ja Mac, Tarja ja Zici-veli, Christa ja Kaaos, Heidi ja Mette ja Katja ja Zen!! Tsemppiä huomiseen finaaliin sinne päässeille, täällä pidetään tiukasti peukkuja!