En ollut vielä edes Kuopion reissusta toipunut, kun piti jo lähteä seuraaviin arvokisoihin. On kyllä ainakin tällaiselle vahvasti keski-ikäiselle täti-ihmiselle kohtuullisen raskasta vetää kaksi rankkaa kisaviikonloppua putkeen, etenkin kun väliin osuu aika hektinen työviikko . Mutta eihän näille mitään voi ja onneksi nyt ei tarvinnut ajaa ihan kamalan kauas.

Reissuun lähdettiinkin sitten vasta lauantaiaamuna ja matkaseuraksi saatiin yllättäen Anu, Nipsu ja Luu. Kisapaikallakin oltiin ihan ajoissa ja se osoittautuikin vallan mukavaksi hyvine lenkkimaastoineen ja järvineen.

Inton kanssa oltiin Tamskin maksijoukkueessa ja meidän vuoromme oli toisella kierroksella. Etukäteen olin ajatellut, että kunhan siitä joukkueradasta nyt selvittäisiin kunnialla, muuten viikonlopun osalta ei ollut mitään odotuksia (agility on jäänyt pahasti tokon jalkoihin ja treenimäärät on olleet minimalistisia). Maksien rata vaikutti onneksi varsin helpolta ja ihan kivalta. Tiesin heti jo reunalta katsellessani, että meillä on Inton kanssa ihan oivat mahdollisuudet selvitä siitä. Tutustuessakin olin aika nopeasti varma siitä, että mitä missäkin teen. Alun päädyin ottamaan vastaan, koska Into kääntyy niin tosi hyvin. Keinun päätin viedä sieltä sisäkautta, vaikka ulkokautta leikkaamalla olisi ehkä ollut nopeampi, mutta en vaan erityisesti pidä leikkauksista, enkä niitä osaa, joten en halunnut nyt tässä tilanteessa lähteä kokeilemaan.

Into oli oikein kiltti ja teki hienon radan. Kontaktit oli tosi hitaat ja keinulla seisotin aika huolella, että ehdin itse jatkoon paremmin, eli aikaa paloi, mutta tehtiin kuin tehtiinkin nolla. Jee! Olin niin tyytyväinen. Oli ihan huippua onnistua joukkueradalla .

Inton joukkuerata

Muutkin joukkuelaisemme hoitivat leiviskänsä aivan superisti ja niinpä tuloksena olikin huikea 6. sija yli 60 maksijoukkueesta. Ei huono! sanoisi eräskin tanssitaiteilija .


Maksijoukkue Tommi ja Satiainen, Kati ja Into, Pekka ja Spot ja Sarkku ja Pimpo

Koska myös muut säkäluokat hoitivat homman vähintäänkin mallikkaasti (medit peräti 4. sija!) saatiin jo vuosia himoittu ja haaveiltu seuramestaruus Tamskille! Aivan loistavaa! Tämä jos joku kertoo tason noususta ja leveydestä. Nostettahan tässä on ollut jo muutaman vuoden ajan, kolme vuotta sitten tuli makseille joukkuekultaa ja viime vuonna mineille hopeaa. Nyt saatiin kerrankin hyvä onnistuminen kaikissa säkäluokissa ja näin tuli poika kotiin! Selvästi panostukset kilpailuagilityyn ja harjoitusolosuhteisiin näkyvät tamskilaisten suorituksissa. Ja tulevaisuuskin näyttää vähintään valoisalta, hyvä TAMSK  !


Seuramestari 2012 TAMSK!!

Sunnuntaina oli sitten vuorossa yksilökisa. Vaikka odotukseni ja tavoitteeni olivatkin enemmän siellä joukkuekisan puolella, niin en ihan tätäkään olisi toivonut. Vein siis Inton esteen neljä sijasta lähtöhypylle. Se rata oli sitten siinä. Vielä nytkään en tajua, että miten oikein päädyin sinne, olin kyllä tutustunut rataan  ja mielestäni tiesin, että missä seuraava hyppy on. Ajatuksena oli kulmata ja varmistaa, etten vie koiraa sen nelosen väärälle puolelle, mutta meni sitten se kulma vähän pitkäksi. Tajusin vain, että esteellä on ajanottolaitteet, ei siis voi olla oikea este! Eipä ole tällaistakaan mokaa tullut ennen tehtyä, että olihan se nyt SM-kisoissa sitten aika. Toki rata muutenkaan ei ollut ehkä ihan meidän rata. Varsin suoraviivainen ja nopea, joka tietää taas vaikeuksia omalle ehtimiselle, mutta olisihan sitä nyt mieluummin hyllyttänyt jotenkin muuten, kuin viemällä koiran väärälle esteelle...

Tai sitten se on geeneissä, ei vaan voi mitään

No, en ole vielä ikinä kaatunutkaan agilityradalla, joten Sarkun kanssa sovittiin, että ensi vuonna sitten kaadutaan .

Inton hyppyrata

Loppupäivän saikin sitten keskittyä seuraamaan muiden suorituksia ja olihan se taas jännittävää. Harmittavasti sade alkoi finaalien aikana ja yltyi sitten maksien finaalin aikana jo ihan kaatosateeksi ja jatkui sellaisena sitten melkein koko minienkin finaalin ajan. Sitkeästi kuitenkin istuttiin katsomossa tappiin asti. Ja hienoja suorituksia nähtiinkin roppakaupalla. On se vaan helppoa, kun sen osaa. Kotiin saatiinkin sitten ajella auto täynnä märkiä vaatteita ja koiria. Hehkeää.


Into kisaturistina

Kaikki kuvat: Laura Järvinen

Mutta olipa kiva viikonloppu ja tunsinkin sisimmässäni aavistuksenomaisen agilitymotivaation nousun. Josko tässä kesällä ehtisi nyt vähän enemmän treenailemaan ja kisailemaankin. Vaan nyt on kyllä takki tyhjä! Jos se oli sitä jo viime viikonlopun jälkeen, niin nyt se sitten vasta kuiviin imetty onkin. Onneksi juhannuksen saa vaan olla ja palautua. Tulee tarpeeseen.