Tiistaina liidettiin. Olin taas Mouhijärvellä "kuokkimassa", mikä oli ihan hyvä, koska keskiviikon omat treenit peruttiin. Ei siis tullut väliviikkoa agiin.

Alkuverkat rämmittiin sellaisessa kaatosateessa, että en ole ihan aikoihin kokenut. Onneksi sateen uhka oli jo kotoa lähtiessä sen verran ilmeinen, että mukana oli vedenpitävät vaatteet, muuten olisin ollut aivan läpimärkä.

Rata oli ihan kiva. Ei mitään ihan järjettömiä killerikohtia, toki jokunen mietityttävä kohta kuitenkin. Yhden putken ohjaamista ulkokautta en olisi itse tullut ikinä ajatelleeksi, mutta toimi hyvin niin. Pimeät putkikulmat Into haki hyvin ja kääntyikin putkilta kivasti oikein. Kerran se luikahti selän takaa aalle päällejuoksussa, mutta kun muistin katseen, tuli hyvin mukaan.

Lopuksi tehtiin sitten vielä 0-kierros, mutta tämä kosahti meillä heti alkuunsa, kun hukkasin oman sijoittumiseni täysin ja missasimme seiskan takaakierron. Otin jo edellisen hypyn eri tavalla kuin piti ja menin pasmoissani ihan sekaisin jo siinä.

Loppulenkkien aikana sitten (onneksi!) paistoikin jo aurinko.