Koirat ja ratsastus ovat kyllä molemmat lajeja, joissa sitä aina välillä putoaa korkealta ja kovaa (ratsastuksessa se saattaa tapahtua ihan konkreettisestikin, mutta viittaan tässä nyt enemmänkin sellaisiin henkisiin putoamisiin). Vaan onhan se hyvä, että mieli pysyy nöyränä ja ettei turhaan pääse ylpistymään ;-).

Eilen siis taas ratsastamassa. Tällä kertaa menin Nasulla, jolla olen aika paljon nyt mennyt ja jonka kanssa olen yleensä löytänyt yhteisen sävelen. Eilen oli jostain syystä nuotit sitten vähän enemmän ja vähemmän hukassa... Tunnin aluksi tehtiin sellaista käyntiharjoitusta, jossa käännyttiin pitkän sivun keskeltä voltille, tehtiin puolikas voltti ja sitten väistätettiin ihan muutama askel (oikeassa kierroksessa oikealle ja vasemmassa vasemmalle) ja käännettiin toiseen suuntaan voltin puolikkaalle. Kuvioksi muodostui siis ikään kuin puolikas kahdeksikko. Väistöaskelten tarkoituksena oli saada hevosen paino ja sitä myöten sitten asetus siirtymään pehmeästi puolelta toiselle. Tässä en saanut hevosta liikkumaan ja väistötkin olivat varsinaista tahtojen taistelua.

Sitten tehtiin samaa ravissa ja sitten edelleen ravissa niin, että ne väistöaskeleet jäivät pois ja tapahtui vain pehmeä asetuksen ja painon siirtyminen puolelta toiselle. Tai siis piti tapahtua :-o. Lopuksi laukkailtiin niin, että käännyttiin päädystä ennen kulmaa ja väistätettiin uralle ja nostettiin siitä laukka. Ja seuraavaksi väistätettiin uralta keskelle ja nostettiin vastalaukka. Vastalaukkaa mentiin useampi kierros ja sitten vaihdettiin käynnin kautta. Toiseen suuntaan nostettiin ensin myötälaukka ja käynnin kautta vaihdettiin vastalaukkaan, jota taas mentiin useampi kierros.

Laukoissa sain Nasun (ja itseni) hereille ja homma alkoi toimimaan. Vastalaukat olivat oikein hyvät ja laukka muutenkin ihan OK. Loppuravissa se olikin sitten jo ihan kiva ja suurinpiirtein oikein päin.

Vaan kyllä siinä tunnin aikana tunsin itseni niin surkeaksi, että kirosin mielessäni juuri maksamaani uutta kymmenen kerran korttia ;-).

Ratsastuksen jälkeen piti olla agilitya, mutta erinäisten sattumien summan kautta löysin itseni maneesilta yksin, joten päätin siinä hetken odotellessani ottaa sitten edes ruutua, kun kulmamerkit olivat onneksi repussa mukana. Svante hakeutui taas ensin toisella etumerkille, mutta sitten sain muutaman aika hyvänkin ruudun aikaiseksi. Jotenkin sille vaan tuntuu olevan vaikeaa sen ruudun hahmottaminen. Vähän harmitti, ettei ollut mitään tokovälineistöä enempää  mukana, siinä olisi ollut iso maneesi käytössä ja olisi saanut hyvät tokotreenit aikaiseksi, kun agility nyt kerran jäi väliin.