Juttu kategoriaan "Tähän pystyy vain bordercollie"...

Tein illalla vähän pihahommia. Ensin kastelin kesäkukkia, joka on suorastaan hämmentävän mielenkiintoista puuhaa Inton mielestä, ainahan on olemassa mahdollisuus, että vettä vähän tippuu tai roiskuu. Jos minulla olisi edes murto-osa tuosta kesäkukkien kasteluun suuntautuvasta intohimosta, olisi meillä aika paljon paremmin voivia kukkia läpi kesän.

Sitten kitkin vähän kukkapenkkiä. Siellä oli yllättäen aika paljon rikkaruohoja ja lentelevät rikkaruohot ovat Intosta lähes yhtä ihania kuin kasteluvesi. Niinpä se kyttää koko ajan siinä ihan vieressä. Tästä johtuen olen oppinut olemaan viskelemättä rikkaruohoja (Into hyökkii heti niiden kimppuun) ja laskemaan ne vain rauhallisesti maahan (aiheuttaa vain tuijotusta). Tänään Into kuitenkin oli sitä mieltä, että se asettelukin on riittävän kiehtovaa ihanan multaisen rikkaruohojuurakon kimppuun hyökkäämiseen ja tempaisi sellaisen suuhunsa ja pudotti suoraan housunkauluksestani sisään (olin siis kyykyssä kukkapenkissä). Tosi hieno fiilis, kun voikukkapuska juuripaakkuineen solahtaa housunvyötäröstä sisään, pakko oli riisua housut ja ravistella pahimmat mullat pois. Tiedä sitten, oliko Inton temppu tahallinen vai vahinko, jotain se sillä kuitenkin saavutti, sillä annoin sille sitten frisbeen viskeltäväksi, ihan vaan mullattomien housujen nimeen.