Tiistaina hakuiltiin samassa paikassa kuin viime viikollakin, siellä jossain Pinsiön suunnalla.

Intolle otettiin viisi maalimiestä ja nyt tein niin, että kävin Inton kanssa hakemassa hajun, palasin jonkin matkaa taaksepäin ja läheti Inton vapaana pistolle. Yhdelle maalimiehelle hiukan kiersi, toiselle mentiin liinassa loppuun asti, kun eteni niin hyvin, etten viitsinyt alkaa kääntämään. Muut kolme sitten suunnitellusti ja etenkin viimeinen oli tosi hyvä. Nyt Into myös leikki oikein hyvin kaikkien maalimiesten kanssa ja vielä lopuksikin loppuleikit.

Jatkossa pitänee alkaa ottamaan tallatulle alueelle, sillä nyt Into selvästi haki maalimiehen menojälkiä, vaikka kiertäen oli yritettykin mennä.

Hakujen jälkeen otin vielä kotipihassa muutaman noudon, ensin tavallisella puukapulalla (metalli hajosi viikonloppuna, joten jouduimme pakosta siirtymään puiseen), joka nyt alkoi tulemaan jo vauhdilla. Sitten kokeilin kilon kapulaa. Ensimmäisellä noudolla Into oli nappaamassa kapulaa mukaansa kuten tavallisestikin, mutta vähän hämääntyi painosta. Seuraavilla kerroilla osasi jo varautua ja ottaa vähän voimaakin käyttöön. Seuraavaksi pitäisi sitten varmaan kokeilla kahden kilon kapulaa ;-).