Ensimmäinen lomapäivä. Aamupäivästä oli tosi kaunis sää ja onneksi tein silloin pitkän lenkin poikien kanssa. Iltapäivällä alkoi sade ja sitä vettä on nyt tullut sitten siitä lähtien ihan kaatamalla. Lomakelit siis!

Päivä on mennyt tavaroita setviessä ja pakkaillessa. Olo oli illalla aika uuvahtanut, mutta päätin silti lähteä valmennusryhmän tokotreeneihin. Kyllä kannatti, Into oli aikas super!

Aloitettiin idarilla. Meille arvottiin järjestys istu-maahan-seiso. Istumisessa vähän nytkähti (ajatteli maahan), mutta teki tosi nopean ja hyvän istumisen. Maahanmeno oli hyvä, samoin seisominen, josta lelu palkaksi.

Tunnarissa paaaljon kapuloita laajalla alueella. Into löysi aika nopeasti oman ja nappasi sen ilman älyttömiä varmisteluja. Lähti palauttamaan laukalla, josta vauhtipalkka namilla. Tämä oli tosi hyvä!

Ruudussa vain paikanhakuja ja ruutu ilman nauhoja. Selvästi vaikeampi hahmottaa Intolle. Meni ensin kulmamerkille, mutta kun odotin, korjasti itsensä ruutuun. Taisi toistaakin tämän, mutta sen jälkeen sitten tosi hyvälle paikalle. Pari ensimmäistä palkkasin namilla, viimeisestä sai sitten pallon.

Kaukot tehtiin ihan kisamaisesti. Kisamatka ja kisasarja. Voi miten tyytyväinen olin tähän! Kaikki vaihdot kivalla asenteella. Jonkin verran edestakaista liikettä, mutta kokonaisuutena ihan huippu suoritus Intolta!!

Ohjatussa vain merkkiä. Palkkana nami. Into oli melko vapautuneen oloinen. Itse noutoa ei otettu ollenkaan.

Sitten vielä vähän seuraamista. Sekin tuntui ihan hyvältä. Tein paljon käännöksiä ja sivuaskeleita yms. Into oli kivasti mukana ja piti paikan oikein hyvin.

Yhdessä tehtiin sitten lyhyet paikallaolot. Nämä hyvin molemmat.

Lopuksi vielä treenailtiin kaikki yhtä aikaa. Into jumppasi tässä kaukoja läheltä ja teki merkkiä. Oikein hyvin nämäkin.

Eli kannatti lähteä treenaamaan, vaikkei ihan kauheasti huvittanutkaan. Into oli aikas ihana taas kerran.

Jälkimmäisen tunnin ajan viereisellä kentällä treenasi agilitya porukka, jossa oli useampi aivan tauotta haukkuva koira. Oli sitten jonkin verran infernaalinen meteli, aivan kauhea!! Normaalistikin siinä treenaillaan agia, mutta yleensä ei desibelit ole kyllä lähelläkään niitä lukuja kuin tänään. Tuntui, että pää räjähtää. Ja vaikeuttaahan se ihan sitä treenaamistakin, kun kukaan ei kuule yhtään mitään. Ymmärrän kyllä, jos suorittava koira haukkuu, Svantekin aina huusi suoraa huutoa rataa tehdessään, eikä sille oikein voinut mitään. Sitä en käsitä, että miksi niiden odottavien koirien möykkäämiseen ei puututa?! Luulisi treenaamisen olevan itsellekin mukavampaa ilman sitä hillitöntä älämölöä. No, tuleepa meille tokoilijoille hyvää häiriötreeniä, jos ei muuta.