Sunnuntaina päästiin Inton kanssa Hämeenkyröön maneesiin tokoilemaan. Tämä oli enemmän kuin tervetullutta, sillä ulkona on aika haastavat olosuhteet jäisine kenttineen. Kiva siis päästä treenaamaan ihan kunnolla.

Koska olosuhteet olivat oivat ja tilaakin kunnolla, tehtiin enemmän vauhtijuttuja.

Aloitettiin luoksetulolla. Avustaja heitti pallon heti käskystä. Inton stopiksi mallikas stoppi. Perään suora luoksetulo, jossa vauhti ihan riittämiin.

Tunnarissa varmisteli vähän turhaan, mutta toi oman ja palautus laukalla! Kyllä, LAUKALLA! Jee!

Ohjatussa palkka merkiltä, joka oli itseasiassa aika hyvä ja rento. Kapulat hukkuivat maneesin hiekkaan aika tehokkaasti. Into sai hakea oikean, meni vähän ohi kapulasta, mutta hyvin hoiti homman loppuun asti.

Ruudussa myös palkka merkistä. Ruudussa jäi vähän liian eteen, mutta korjasi itse. Otin erikseen vielä merkki-ruutu juoksuttamalla, nyt hyvä paikka. Loppukävelyt sitten erikseen. Pari käskyä ja juuri kun tuli sivulle pysähdyin. Tämä oli ihan OK.

Seuraaminen oli epätasaisella maneesipohjalla aika hankalaa, mutta Into teki ihan hyvin. Juoksussa pomppasi yhden käännökseen jälkeen, HAA! Pääsinpä kerran huomauttamaan. Sen jälkeen OK. Paikka tuntui nyt hyvältä, ei tunkenut eteen ollenkaan.

Lopuksi vielä treenattiin kaikki yhtä aikaa. Into teki kaukojen ekat vaihdot (ihan OK) ja jäävistä seisomista ja istumista, jotka joka kerralla oikein.

Sotkuista puuhaahan tuo maneesitreenaaminen on, mutta huippua oli päästä tekemään mainioihin olosuhteisiin. Intokin oli ihan pätevä.

Tulevat viikot tulevat olemaan koirien kannalta vähän hiljaisempia. Meillä on muutto edessä ja se pitää meidät ihmiset kyllä sen verran kiireisinä, että koirat saavat nyt tyytyä muutaman viikon vähän rauhallisempaan eloon. Ehtiipä nämä rospuuttokelit mennä ohi sinä aikana ja sitten aletaankin kunnon treenaaminen kohti SM-kisoja, niin tokon kuin aginkin. Ei ole niihinkään enää pitkä aika. Hui!