Tänään hakuiltiin Tulotiellä. Otin Intolle neljä maalimiestä kahtena parina niin, että ensin hain hajumielikuvan vasemmalta puolelta, sitten oikealta. Ensimmäinen lähetys sinne oikealle ja sitten vasemmalle. Ja sama kuvio sitten uudelleen edempänä aluetta tietenkin.

Nämä menivät molemmat todella hyvin. Into meni maalimiehille lujaa ja suoraa ja muisti hyvin sen ensimmäisenkin maalimiehen. Erittäin onnistunut treeni siis ja Into oli oikea Super-Into :).

Svante on edelleen ihan jumissa :(.  Tasaisella se kävelee ihan OK, mutta laukkaamaan se ei pysty ja portaiden kulkeminen on myös erittäin vaikeaa. Olen yrittänyt sitä vääntää ja kääntää, mutta pysty paikallistamaan mitään yhtä ja tiettyä kipukohtaa. Päivällä kun se yritti lähteä laukkaamaan, piti se oikeaa takajalkaa ilmassa, olisiko siellä sitten jotain. Kopeloidessa sen koko takapää tuntuu olevan aika krampissa. Annoin sille iltapäivällä Rimadylin ja nyt illalla se on ollut parempi. Sen Rimadylin myötä menikin sitten ensi viikonlopun toko-koe ja kahden viikon päässä oleva Friskies Cupin finaali, jonne olin vähän suunnitellut lähteväni (kun on menoa muutenkin tuonne pääkaupunkiseudulle).