Tänään jätin omat koirat kotiin ja lähdin agiliitämään Viskin kanssa. Pia on telonut nilkkansa ja mitä ilmeisimmin vikaavikaa on myös vähän päässäkin, kun pyysi minua Piaksi Pian paikalle Viskin agitreeneihin. Ja vissiin ihan täysillä valoilla en ajele minäkään, kun vielä suostuin (päätin ottaa tämän oppimiskokemuksena vähän nopeamman koiran ohjaamisesta).

Olen tehnyt Viskin kanssa agia kahdesti. Ensimmäisestä kerrasta taitaa olla lähemmäs kaksi vuotta ja jälkimmäisestäkin yli vuosi. Koska emme myöskään treenaa  yhdessä ja aika harvoin olen Viskin kisaratojakaan nähnyt olin aikalailla tyhjän päällä, en oikein tiennyt, että mitä odottaa.

Ensimmäisellä radalla oli heti alkuunsa ongelmia. En osannut rytmittää omaa tekemistäni ollenkaan, varmistelin siellä missä siihen ei ollut tarvetta ja tietenkin sitten myös päin vastoin. Hakemisen kautta saimme sillekin pätkälle kuitenkin ihan hyviä hetkiä, itse olin erityisen tyytyväinen yhteen kierrätyskohtaan, jossa piti hypätä kaksi rinnakkaista hyppyä ja sitten pyöräyttää koira siitä välistä kepeille. Kepeillä sain Viskin oikein sisään, mutta loppuosassa oli vähän ongelmia.  Sekin meni sitten lopulta ihan OK, kun tajusin että voi sivusuunnassa jonkin verran irrota sieltä kepeiltä.

Toisen radan alussa meillä oli vähän erimielisyyksiä siitä, että saako ohjaajan päälle juosta vai ei. Rata alkoi putkella, josta tultiin hypylle, jolta piti kääntää yhdeksänkymmentä astetta toiselle hypylle. Viski tuli putkesta _lujaa_, hirveällä ärinällä ja suoraan minua päin. Kahdesti. Kolmannella kerralla päätin, että en anna sen jyrätä tuota huonoa polveani enää kertaakaan ja Viskin tullessa putkesta (ärinän säestämänä) karjaisin sille ihan kunnolla "Viski!!". Sen ilme oli putkesta tullessa aika näkemisen arvoinen, se oli varmaan siellä matkalla jo suunnitelut kuinka tällä kierroksella teilaa minut kumoon asti, mutta saikin vastaansa vihaisen naaman ja huudon, joiden seurauksen se veti liinat kiinni ja päätti hypätä  ne pari hyppyä ihan sievästi, kevyesti ja kiltisti :D. Tämä toinen radanpätkä oli aika hankala. Ahtaita estevälejä, kierrätyksiä ja välistä vetoja ja olinkin melko skeptinen onnistumisen suhteen, mutta tässä saatiin varsin hyviä suorituksia, kun vaan sain oman liikkumiseni pysymään tasaisena ja oikea-aikaisena. Heti jos se yhteinen rytmi katosi, alkoi rimoja lennellä ja Viski kuumui. Ne hetket, kun meno oli sujuvaa, olivat todella kivan tuntuisia. Ohjaaminen tuntui helpolta ja Viski todella kevyeltä viedä. Niitä pätkiä olisi tietenkin voinut olla vähän enemmänkin :-p.

Kaikkiaan tosi kiva kokemus. Itsellenikin hyvää oppia vähän erilaisen koiran ohjaamisesta. Ja ilmeisesti olen nyt sitten menossa  kisaamaan Viskin kanssa sunnuntaina (ellei Pian jalka parane siihen mennessä), siitä tulee varmaan hauskaa (ainakin katsojille...).