Keskiviikon agiliidot jäivät väliin, ehkä neljäs päivä agia putkeen olisi ollut jo Svantellekin liikaa (minulle ainakin) ja lisäksi jouduin viemään Saaran tennikseen, eli aikataulullisestikin olisi ollut vähän haastavaa. Agiliitelyn sijaan tokoilimme sitten Inton kanssa Saaraa odotellessa tennishallin parkkiksella.

Aloitimme seuraamisella, joka tuntui nytkin ihan kivalta. Otin tosi lyhyitä pätkiä runsaasti palkaten. Sitten liikkeestä istumisia, ihan OK. Maahanmenotkin hyvin, nyt joukossa jokunen supernopeakin. Noudossa otimme pelkkää palautusta, jota innostui pitkästä aikaa kokeilemaan. Jätän siis Inton istumaan ja kapulan sen eteen ja menen itse kauemmaksi, josta sitten kutsun Inton. Tätä tehtiin aikanaan paljonkin, mutta sitten meille tuli sellainen ongelma, että Into jämähti tuijottamaan kapulaa, eikä "pystynyt" ottamaan sitä suuhun ollenkaan tai ainakaan nopeasti. Jätin sitten tuon harjoituksen vallan kunnes tänään uskaltauduin kokeilemaan uudestaan. Nyt ei ollut mitään ongelmia ja palautusvauhti oli aika hurja. Sitten yksi vauhtinouto ihan heitetyllä kapulalla, tässäkin vauhti aivan mieletön ja kapulan nosto huippu (hienosti kiersi takapuolelle ja nappasi lennosta). Lisäksi vielä joitakin luovutuksia ihan läheltä. Kivasti nekin.

Seuraavaksi otettiin ruutua, jossa paikka (kävin ensin näyttämässä) löytyi varsin mallikkaasti. Sitä vain pari toistoa (turha uhmata kohtaloaan ;-) ). Ruudun jälkeen jäävistä seisomista, jossa nyt pitää taas kiinnittää huomiota terävämpiin pysähdyksiin, lievää levottomuutta siis esiintyi. Lopuksi pari vauhtiluoksetuloa ja eriksen vielä eteentuloja.

Hyvät ja tehokkaat treenit, Into oli (taas kerran) aivan ihana <3.