Minähän olen ylimmän tason kennelyskähysteerikko. Nyt kun tautia on liikkeellä, kyttään koiria haukansilmin koko ajan. Niinpä Inton lauantai-iltainen kakominen (yksittäinen sellainen) ei mennyt silmieni ja korvieni ohi. Sitten kun sama toistui sunnuntaiaamuna, olin ihan varma, että Intolla on/sille on tulossa kennelyskä. Peruin tokotreenit ja jäin odottamaan yskimisen alkamista. No, tähän mennessä (maanantaiaamupäivä) yskä ei ole alkanut, eikä kakomistakaan ole sittemmin enää kuulunut. Nyt olen sitten ihan kysymysmerkkinä sen suhteen, että onko Intolla kennelyskä, onko sille tulossa kennelyskä vai oliko kyse vaan jostain yksittäisestä karvasta kurkussa?!

Silloin pari vuotta sitten kennelyskä alkoi meillä ihan selvällä köhimisellä. Ei ollut hetkeäkään epäselvää, että mistä oli kyse. Kakominen tuli ohjelmaan siinä vaiheessa, kun alettiin oksentaa limaa ulos. Siihen nähden tuo ei kennelyskältä vaikuta, mutta tiedän toki, että tauti voi oireilla varsin monella eri tapaa.

Tämän päivän tokotreenit jätetään nyt sitten varoiksi kuitenkin väliin, samoin huomiset agitreenit. Keskiviikkona emme olisi päässeet muutenkaan. Jos se siihen mennessä ei ole alkanut yskimään, niin sitten voinen kai luottaa, että yskää se ei ole.

Ärsyttää koko helvetin kennelyskäepidemia. Miksi sen pitää aina tulla ja pilata kaikki!?