Tänään oli Hämeen Spanielikerhon agilitykisat Tampereella. Olin taas Piana Pian paikalla ja ohjasin Viskiä yhden ykkösten startin verran. Odotukset eivät olleet kauhean korkealla keskiviikkoisten katastrofiharjoitusten jälkeen, jolloin Viski oli niin kierroksilla, että se vain pörräsi ja murisi ja meni suurin piirtein läpi joka esteestä. Koska Viskin suoritukset ovat selvästi sen mielialasta kiinni (ja epäilemättä sen mieliala ainakin osittain ohjaajan mielialasta riippuvainen) yritin nyt pitää itseni mahdollisimman rauhallisena ja tekemisen mahdollisimman eleettömänä.

Radan alku nostatti vissiin jonkin verran hiuksia ainakin katsomossa. Rata alkoi suorassa linjassa olevilla hypyllä, renkaalla ja puomilla. Koska meillä oli kerran ongelmia tuon renkaan kanssa, en uskaltanut mennä renkaan taakse ottamaan Viskiä vastaan, vaan jäin hypyn ja renkaan väliin ja törkkäsin Viskin renkaaseen ja lähdin vasta sitten itse liikkeelle. Tästä seurasi se, että Viski ampui puomille noin kilometrin etumatkalla, itse en ollut lainkaan huolissani, sillä luotan sen kontakteihin, joten annoin sen mennä aika pitkälle ja alas-komennolla se parkkeerasi itsensä sinne kontaktille odottamaan, kunnes minä lyllersin paikalle. Siitä päästiinkin ihan kivasti eteenpäin, mutta sitten sain vedettyä Viskin putken väärään päähän. En osannut tuota varoa yhtään (vaikka olisi kyllä pitänyt tajuta), Viski on niin ohjaajavetoinen, että se ei yksinkertaisesti irronnut sinne putken kauempaan päähän vaikka se, ainakin näin ihmissilmällä katsottuna oli se looginen pää, vaan valitsi sen minua lähempänä olleen, melkein "pimeän" pään.

Muuten rata sujui ihan kivasti, yhtään rimaa ei tullut alas ja kepit onnistuivat tosi hyvin. Viski tuntui kevyeltä viedä ja ohjaaminen helpolta. Hylystä huolimatta ehdottomasti paras kisaratamme yhdessä (näistä kaikista kolmesta). Harmittaa tuo tyhmä kämmi, nollakin olisi toki kelvannut, mutta ihan kiva tunne jäi tästäkin. Kiitos taas Pialle Viskin lainasta.

Intokin oli mukana vähän katselemassa agikisoja. Itse katselu sujui melko rauhallisesti, mutta sitten se aiheutti minulle melkein sydänkohtauksen loikkaamalla yht'äkkiä ja täysin varoittamatta katsomon reunuksen yli sinne maneesin puolelle. Onneksi tajusin sen verran löysätä hihnaa, etten sentään hirttänyt sitä siinä matkalla...