Niin ne säät vaihtelee. Hädin tuskin on viikonlopun auringonpolttamat parantuneet, kun saakin kaivaa jo suurinpiirtein pitkiä kalsareita, pipoa ja hanskoja esiin. Kylmää (ja märkää) on siis ollut.

Keskiviikon agitreenit menivät Svanten kanssa ihan persiilleen. Keli oli kamala ja Svante vässyköi, johon hermostuin, jolloin Svante vässyköi enemmän ja mistään ei tullut mitään. Turha reissu siis, mutta sainpa seistä muutaman tunnin kaatosateessa ja kastua kunnolla. Jipii.

Torstaina oli ohjelmassa tokoa ja hakua. Tokotreenit päästiin vetämään luxus-olosuhteisiin sisähalliin (kiitos Tiina!). Treenien teemaksi taisi tulla yleinen hulinointi, kaikki koirat olivat enemmän tai vähemmän vallattomia ja ainakin Into oletti selvästi olevansa tulossa tekemään agilitya (se ei ole ikinä ko. hallilla käynytkään, mutta se näki siellä muutaman agihypyn ja tämä riitti). Aloitimme paikallaoloilla. Istuminen oli Intolta varsin hyvä, ei onglemia. Paikallamakuussa putosi useampaankin kertaan viereisen käskystä maahan, mutta kun jättö saatiin onnistumaan, oli itse makuu ihan hyvä ja rauhallinen.

Yksittäisliikkeinä otettiin metallinoutoa, joka oikein hyvin ja vauhdikkaasti. Sitten ruutuun, jossa siinäkään ei ongelmia. Merkille vähän kiemurrellen, kun ruutu veti niin, mutta lopulta sekin ihan OK. Luoksetulo olikin sitten vähän kinkkinen. Jätin palkan taakse ja Into koomaantui siitä aika tavalla, tuli hitaasti ja banaanilla. Täytyy nyt vaan luottaa, että tämä on joku _vaihe_ ja kun vaan jaksan sitkeästi tehdä, niin jossain vaiheessa se aukeaa. Täytyy myös olla tarkkana siinä, etten palkkaa noita tosi huonoja vaan vaadin, edes jonkilaisen suorituksen. Sitten liikkeestä istumisia, jotka vähän hitaita. Niissäkin näkyy se, ettei ole vähään aikaan tehty. Jossain vaiheessa taisin ottaa myös vähän kaukoja, ne oikein hyvin.

Tokotreeneistä kaahasin sitten suoraan hakumetsään. Paikalla olin (törkeästi) juuri, kun muut olivat saaneet alueen tallatuksi. Olin jo vähän etukäteen miettinyt, että josko ottaisi Intolle näyttäytyvät maalimiehet, jotta saisi vahvistettua sitä suoraa menemistä. Näin sitten teinkin. Kaikkiaan kolme maalimiestä, jotka siis näyttäytyivät Intolle ja sitten kun käänsin Inton pois, menivät piiloon. Ensin Into ei oikein osannut katsoa, sille kun ei ole ikinä käytetty minkäänlaisia näkö- tai ääniärsykkeitä, mutta hokasi sitten lopulta. Ensimmäiselle lähti vähän urku auki ja joutui hetken tarkentamaan, kaksi muuta hyvin. Ehkä näitä voisi kokeilla joskus toistekin, kun maasto on tällaiselle treenille otollinen.

Kotona olinkin sitten heti kymmenen pintaan (lähdin ennen viittä), erittäin märkänä ja aivan jäässä. Kyllä tämä koiraharrastus on sitten niin mukavaa (järkevää?) puuhaa .