Tänään hakuiltiin Pinsiön suunnalla aivan upeassa säässä. Pieni pakkanen ja kirkas auringonpaiste, todella tervetullut poikkeus viime aikaisiin sääoloihin. Maastokin oli varsin mielenkiintoinen, tiheää matalaa metsää ja kohtuullisesti korkeuseroja, etenkin siellä alueen loppupuolella olleessa kraaterissa :-o.

Meillä oli Inton kanssa takana monen viikon treenitauko, mutta silti tein aika rohkean treenisuunnitelman. Ensin neljä maalimiestä niin, että hain hajumielikuvat aina parina. Heti alussa tuli ongelmia, kun en vaan meinannut löytää maalimiestä (kreppiä), maasto oli sen verran pusikkoista, että jos ei ollut ihan oikealla linjalla, niin merkkiä oli tosi vaikea bongata. Pyörimisestä ja edestakaisin ramppaamisesta johtuen Into ei lähtenyt sitten maalimiehelle, joten hain hajun uudelleen, nyt hieno, nopea ja suora pisto. Hyvin muisti myös sen toisen puolen äijän, vaikka sieltä haju oli haettu ensin. Toinen pari ongelmitta ja hyvin.

Sitten otettiin väliin yksi koira ja otin Inton uudelleen nyt ajatuksena ottaa suorat lähetykset jo tutuilla paikoilla olleille maalimiehille. Vähän jännitin sitä toista etukulmaa, jossa oli säheltämistä aiemmin, mutta se meni hienosti, samoin toinen etukulma. Kolmaskin (vaikea paikka) maalimies nousi aivan upeasti, suoralla ja hyvällä pistolla. Sitten olikin vähän yllätys, että Into ei irronnut millään sille viimeiselle. Jouduin hakemaan hajun uudelleen ja siltikin lähteminen oli vähän epävarmaa. Lopulta onnistui kuitenkin sekin. Mahtoiko Into väsyä tai tuliko sille joku muu epävarmuus, en tiedä. Ilman tuota viimeisen piston haparointia oli treeni Intolta taas aivan upea!

Etukäteen olin suunnitellut tokoilevani hakujen jälkeen siinä yhdellä läheisellä kentällä, mutta koska hakutreenit kestivät niin pitkään (melkein viisi tuntia!), oli pakko tulla suoraan kotiin ja lähteä viemään Saaraa ja Ansaa agitreeneihin. Tokoillaan sitten huomenna.