Edelleen on tarjennut oikein mukavasti, mutta en valita. Helle kelpaa kyllä. Eilisen ja tämän päivän sateet ovat sen sijaan käyneet hermoille, sellaista kosteaa kuumuutta ei kestä kukaan.

Tiistai-iltana tokoiltiin pikaisesti lähes 30 asteen lämpötilassa. Tehtiin ainakin seuraamista, idarin jäävät, ruutua, luoksetulo ja kaukoja. Ei ihmeempiä ongelmia missään, mutta ei nyt mitään superiakaan. Ihan OK menoa.

Torstaina oli agin valmennusryhmän treenit Jari Harjun vetämänä. Into oli varsin pätevä. Ekalla yrittämällä sain se ohi okserista, mutta toisella kokeilulla saatiin rata nollalla läpi! Ja ihan kivastikin vielä. Yhtä jyrkkää käännöstä kahden peräkkäisen putken jälkeen vähän viilattiin paremmaksi, mutta muuten ei ihmeempiä ollut. Ja hyvä niin, sillä hallissa oli varsin lämmin, eli ihan hyvä, ettei tarvinnut hinkata ihan hulluna. Lopuksi otettiin vielä Inton kanssa sellaista muutaman esteen toista pätkää. Siinä sitten vähän takuttiinkin jo, ensin sylkkärin ja sitten yhden takaakierron kanssa, mutta kivasti sekin sitten saatiin menemään. Kivat treenit, rata oli mukavan virtaava, eikä siinä ollut ollenkaan sellaista tiukkaa vääntöä. Sai vaan päästellä menemään ja pystyi hyvin hyödyntämään Inton irtoamista ja itsenäisiä kontakteja. Ja Into oli niin taitava.