Töihin paluu on kiristänyt hermojen ohella aikatauluja sen verran, että blogikin on jäänyt vallan paitsioon. Ei me kyllä ihan hirveä ahkeriakaan olla oltu, mutta jotain nyt sentään on puuhasteltu.

Hakua on tässä välissä treenattu parikin kertaa. Molemmat treenit ovat menneet ihan hyvin. On tehty varsin helpot harjoitukset, vain neljä pistoa. Ekalla kerralla kaikilta löytö ja nyt viime treeneissä niin, että äijät olivat oikeassa etukulmassa ja vasemmassa takakulmassa, väliin tuli pari tyhjää. Tässä Into teki tosi hyvät tyhjät. Tälläkin viikolla toivottavasti päästään hakuilemaan ja saadaan näin vähän jatkuvuutta tähänkin touhuun.

Tokon suhteen on oltu ihan tositosi laiskoja. Leirin jälkeen on treenattua tokoa tasan kaksi kertaa; valmennusringin treeneissä. Ongelmia on ollut ruudun paikan hahmottamisessa ja sitten ohjatussa, jossa iski ihan totaalinen uskonpuute, kun kapulat upposivat pitkään ruohoon. Ei vaan voinut mennä. Eilisissä treeneissä Into yritti vasenta hakiessa keskimmäiselle, mutta sain pysäytettyä ja korjattua. Uusinnalla ihan OK, tosin vähän varovainen oli vielä tässäkin. Nyt pitää vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä töihin. Kaikki tuollaiset epävarmuudet ja virheet ovat ihan suora seuraus siitä, että treenit on olleet aika vähissä.

Agility onkin sitten ollut aikamoista vuoristorataa. Mouhijärven treenit alkoivat pari viikkoa sitten. Ensimmäinen kerta oli aivan katastrofi, viime tiistaina meni sentään vähän paremmin. Keskiviikon valmennusryhmän treeneissä tehtii jotain EO-rataa ja vaikeaa oli sekin. Tosin taas jotkut hankalat kohdat Into selvitti hyvin. Maanantain treeneihin pääsi viime viikolla Svante, se kulki tosi kivasti ja olikin varsinaista terapiaa saada mennä Svanten kanssa.

Kisattukin on ahkerasti. Olin jo vähän toiveikas Inton agien suhteen, kun alkukesän kisoissa oli pientä nousujohdetta havaittavissa, mutta Lempäälän kisoissa 8.8. pudottiinkin sitten taas korkealta ja kovaa. Tuloksena 3xhyl. Tiesin heti jo rataprofiilien perusteella, että ei ole meidän päivä, eikä se sitten ollutkaan. Kaikki radat olivat sellaisia, että Into pääsi minulta irti ja sitten sillä olikin jo paljon kivoja vaihtoehtoja valittavana. Valinta ei ihan aina osunut oikeaan. Tosin itsekään en ehkä ihan parhaimmillani ollut, lämpötila häilyi jossain 30-35 asteen välillä ja kosteusprosenttikin oli melkoinen, olosuhteet olivat siis tosi raskaat.

Torstaina kisattiin Tamskin iltakisoissa. Nyt radat olivat profiileiltaan meille paljon sopivampia, enemmän kääntämistä ja Into pysyi paremmin lapasessa. Agiradalla ohjasin alun itse huonosti ja päästin Inton valumaan yhden käännöksen, mutta siitä selvittiin. Sitten vein Inton ilmeisesti jotenkin huonolla linjalla aalle ja se meni siitä ohi. Kielto siis siitä. Aata seurannut kepeillevienti onnistui tosi hyvin ja sitten vedätin kepeillä ihan huolella ja sain Inton pudottamaan muurin palikan (jos olisi ollut nolla alla, en olisi ihan tuollaista vedätystä kyllä kokeillutkaan). Siitä toinen vitonen. Mutta saatiin sentään tulos, sekin jotain...

Hyppäri menikin sitten taas perinteiseksi kaahottamiseksi. Ensin Into teki taas sen, että kääntyy täysin päinvastaiseen suuntaan, kuin mihin yritän ohjata (se hemmetin vastainen käsi, lukee poispäinkäännökseksi tosi herkästi) ja siitä homma sitten lähti leviämään. Lopussa se possu vielä livahti selkäni taakse putkesta tulleessaan.

Viikonloppuna kisattiin sitten Takutien kentällä. Lauantain ratojen jälkeen olin jo lähes valmis lopettamaan koko lajin. Into sinkoili ja karkaili selkäni taakse ja meni läpi ohjauksista ihan koko ajan. Mistään ei siis tullut mitään. Olin tosi tyytyväinen, että olin jättänyt sen ilmoittamatta seuraavien viikonloppujen kisoihin.

Vaan kai se agilityjumala on sitten kuitenkin olemassa. Mikään muu ei selitä sitä, että yksi yö voi muuttaa kaiken. Sunnuntaina kisattiin siis piirinmestaruuksista ja nyt oli sitten Svantekin mukana kisoissa. Agilityradalle lähdinkin ensin sen kanssa. Svante oli tosi tahmea ja kopsautti heti ensimmäisiä rimojakin. Sitten se teki taas sen, että meni ohi aasta. Jätin sitten lopulta koko radan kesken ja päätin samoin tein jättää sen pois myös hyppyradaltakin. Se kun ei enää SM-nollia keräile, joten hyppäri olisi ollut sille ihan turha rata, kun piirinmestaruuden suhteen peli oli jo menetetty. Oli aika kuuma kelikin.

Inton kanssa agilityrata oli tosi töksähtelevää menoa ja kontakteilla se jäi aivan liian ylös ja jouduin sitä sitten valuttelemaan. Muutama tosi ruma kaaroskin tuli, kun en ollut ihan kartalla (lähdin itseasiassa tekemään vahingossa Svanten ohjaussuunnitelman mukaan ja se ei oikein Inton kanssa toimi, kun en ehdi ihan samoihin paikkoihin), mutta me selvittiin ja tehtiin nolla! Sijoitus taisi olla vasta seitsemäs, mutta sillä ei ollut mitään väliä, puhdas rata piiiitkästä aikaa ja kaiken takkuamisen jälkeen tuntui aikas kivalta.

Hyppyrata oli muuten kohtuullisen vaivattoman oloinen, mutta ennen ja jälkeen keppien oli vähän haastavampaa. Itse päätin varsin nopeasti ottaa keppejä edeltävät hypyt sieltä ulkokautta ja heittää Inton siitä kepeille. Ajattelin, että jos menen sinne hyppyjen ja keppien väliin törkkäisemään, niin törkkäisen helposti samoin tein omalla liikkeelläni koiran sinne takana väijyvään putkeen. Luotin siihen, että Into osaa hakea kepit vähän toki inhasta avokulmasta. Sitten keppien jälkeen tuli hyppy ja putki, jonka suu ohjasi aika suoraan väärälle hypylle. Tätä vähän pelkäsin Inton kanssa, ajattelin että se ampuu putkesta suoraan sinne. Mutta Into yllätti taas ja teki ihan kivan hyppärin. Pituudelle tuli aika iso kaarros, kun päästin sen vähän tarkoituksellakin pitkäksi, etten vaan vedä ohi, kuten aika moni muu teki. Kepit Into haki ihan superisti ja sitä putken jälkeistä väärää hyppyä se vähän havitteli, mutta sain kääntymään oikealle. Näin meille siis nolla hyppäriltäkin ja samoin tein sitten myös tuplanolla. Hyppärillä Into oli toinen ja sai näin myös hyppysertin.

Piirinmestaruuksista kun kamppailtiin, oli tilanne aika jännittävä. Muutamalla koiralla oli ilmeisesti vielä mahdollisuus mennä meidän edelle, mutta kaikille tuli jotain pientä virhettä ja näin Into oli ainoa tuplanollan tehnyt ja siitä tuli sitten myös Pohjois-Hämeen kennelpiirin piirinmestari . Ja mikäli säännöt eivät muutu, on meillä nyt sitten myös menolippu ensi vuoden SM-kisoihin. Jee!!

Vielä oli vuorossa joukkuekisa. Svante oli joukkueessa ja Into varakoirana. Pitkään pähkäilin, että kumman kanssa menen. Svante olisi varmempi, mutta se ei oikein tainnut olla kisafiiliksissä. Todennäköisyys sille, että Into tekisi päivän kolmannen nollansa oli varsin pieni . Siitä huolimatta päädyin Intoon. Rata oli muuten tosi kiva, mutta sellainen hyppysuora koitui sitten meidän kohtaloksemme. En vaan saanut Intoa kääntymään putkeen, vaan se hyppäsi yhden ylimääräisen hypyn. Meille siis hyl. Onneksi joukkueen kroaattiosasto hoiti hommansa mallikkaasti ja joukkueradallakin päästiin sitten mitalien makuun, eli sieltä hopeaa.

Olipahan sunnuntai. Tällä jaksaa taas sen muutaman (kymmenen) hyllyrataa. Agility on kyllä ihmeellinen laji, siinä voi mennä ojasta allikkoon ja päinvastoin ihan silmäräpäyksessä.

Vielä tätäkin kautta kiitos kaikille lukuisille onnittelijoille. En ole oikein pystynyt vastaamaan tekstiviesteihin, kun puhelimeni takkuaa. Toivottavasti kiitokset tavoittavat kaikki tätä kautta.