Papat poikkesivat tänään lääkärissä. Syy lääkärikäyntiin oli Elvis, mutta Oivakin pääsi mukaan tsekattavaksi.

Oivan sydän ja keuhkot kuunneltiin. Niissä ei mitään ihmeellistä, kaikki hyvin edelleen. Olen katsellut, että Oiva on laihtunut ja oikeassa olin, paino on pudonnut melkein kaksi kiloa. Mutta periaatteessa Oiva on siis ihan kunnossa, sen vain vanhenee ja tavallaan hiljalleen kuihtuu pois :(. Oiva on kyllä onneksi ollut ihan pirteän oloinen taas viime aikoina, mutta otin nyt mukaan, kun oli muuta asiaa lääkäriin. Hyvähän sen terveydentilaa on kuitenkin seurata.

Meillä on jo parin kuukauden ajan oksennellut joku koirista. Ensin silloin tällöin, nyttemmin tihentyvään tahtiin. Parisen viikkoa sitten sain selville, että oksentelija on Elvis ja siitä lähtien on oksentelu lisääntynyt aika vauhtia. Viikonloppuna ja maanantaina se oli jo ihan päivittäistä ja tänä aamuna Elvis oksensi pienen aamulenkkimme aikana kahdesti. Kun se sen lisäksi jätti yli puolet aamuruuastaan syömättä, aloin jo vähän huolestumaan. Sain sitten onneksi ajan lääkäriin tälle päivälle ja pääsimme Elviksen kanssa näytille.

Lääkäri löysi hyvin pikaisen kopeloinnin jälkeen Elviksen vatsasta kovettuman, läheltä pernaa. Rtg-kuvissa se näkyi tummentumana ja ultrassa samoin. Ihan tarkasti ei saatu selville, että mikä siellä on, mutta jotain siellä kuulemma selkeästi on. Perna näytti laajenneelta, mutta toisaalta taas tihentymää ei saatu selkeästi paikannettua pernaan. Maksassakaan se ei ole. Alustava veikkaus oli, että Elviksellä on haimatulehdus, mutta verikokeen perusteella haima-arvot ovat ihan kunnossa. Elvistä hoidetaan nyt antibiooteilla ja viikon päästä kontrolliin. Jos sen olo ei selkeästi ole parantunut, on se pakko avata ja katsoa, että mitä siellä vatsassa on. Nyt ei voida kuin kädet kyynärpäitä myöten ristissä ja toivoa, että Elviksen olo kohenee...