Sunnuntaina hakuiltiin Paarentiellä. Keli oli loistava ja luntakaan ei ihan haitaksi asti ollut.

Otin Svantelle jo perinteiset neljä maalimiestä. Lisähaasteena radalla oli jokunen hämypiilo, joista Svante ei välittänyt tuon taivaallista.

Ensimmäinen maalimies oli vasemmassa etukulmassa, tarkoituksena oli ottaa irtorullailmaisu. Svante oli tarkistanut maalimiehen nuolaisemalla naamaa ja napannut sitten kiintorullan. No, se tuli perille, eli ei ongelmaa. Toinen äijä oikealla, niin ikään irtorullailmaisu ja tämä hyvin, rulla tuli kauniisti käteen asti (josta palkkasin).

Sitten kun piti lähteä kolmannelle tuli alueen takana kulkevalta metsäautotieltä trakori ja ryntäsimme siirtämään autoja (jätin lievästi hölmistyneen Svanten vain maahan keskilinjalle). Traktori sitten mahtui kuin mahtuikin autojen ohi ja palasimme jatkamaan harjoitusta.

Kolmas maalimies oli hyvässä umpipiilossa (sellainen lasten pieni teltta jossa vielä kangas päällä), siihen kiintorullailmaisu. Svante oli hetken pyörinyt teltan ympärillä ja yrittänyt tunkea alta, yltä ja päältä sisään telttaan, mutta ilmaisu itsessään ihan OK. Viimeinen oli sitten suora palkka.

Traktorista huolimatta ihan hyvä treeni. Tosin kiintorulla oli nyt hitusen liian kireällä, eli sitä pitää vähän laskea (nostin hiukan, kun viime treenissä onnistui astumaan jalkansa rullan sisään). Ja tuollaisia umppareita, joista ei saa maalimiehestä minkäänlaista näköhavaintoa pitää ottaa enemmän.