Eilen agikiidettiin Inton kanssa Eurotallilla, tai lähinnä Into kiisi ja minä yskin, kiva flunssa päällä nimittäin.

Tommin pätkät olivat taas vähintäänkin haastavia, ensimmäinen oli tosi pitkä ja jo sen muistamisessa oli ongelmia , jos toki sitten myös teknisessä suorittamisessakin. Molemmilla radoilla mentiin kepeille vaikeista kulmista ja sitten piti taas kääntää kepeiltä pois päin. Sisäänmenot Into haki hienosti ja helpommalta puolelta onnistui tuo pois päin kääntäminenkin, jopa niin, että itse jäin eri puolelle keppejä. Toisella radalla vaikeammalta puolelta tuo ei onnistunut, kun en voinut lähteä yhtään ennakoimaan käännöstä tai sain Inton pois kepeiltä ja sitten taas jos annoin sen ensin pujotella loppuun, ehti se hyppäämään tosi lähellä keppejä olleen hypyn. Päädyinkin tekemään tähän tosi jyrkän takaaleikkauksen, jossa heitin Inton jyrkästä avokulmasta kepeille sisään ja sitten itse leikkasin keppien takana toiselle puolelle. Ihan heittämällä ei tuokaan onnistunut, mutta uusintayrityksillä sitten useampaankin kertaan, kun maltoin vaan tehdä sen rauhassa ja varovaisesti.

Pussiinkin Into sotkeentui kertaalleen oikein kunnolla, tosin se oli sille ihan oikein, kun singahti sinne ihan omalla päätöksellään . Samoin  se oli jälkimmäisellä pätkällä tosi vaikea saada kääntymään putken suulta sinne väärään suuntaan, mutta kun vaan tarpeeksi monta kertaa otin ja tarpeeksi tiukasti käskytin, niin onnistui tuokin.

Eka pätkä selvitettiin sen vaikeuteen nähden ihan kohtuullisesti. Toisen pätkän eka yritys oli järkyttävän huono, sitten vähän suutuin Intolle ja kokosin itsenikin ja toisella yrittämällä saimme molempien asenteen kohdalleen ja melkein kerrasta sen läpi. Kannatti siis skarpata. Vaikka Into onkin pieni ja sievä bordercollie, sille voi ja pitääkin toisinaan vähän kertoa, että kumman nuottien mukaan sitä rataa nyt mentiinkään.

Mutta haasteita tässä agilityssa riittää. Itse olen tällä hetkellä ihan pihalla ohjaukseni kanssa ja Intolle pitäisi opettaa triljoona asiaa; voi kun saisi jostain lisää aikaa!