Tänään taas ratsastamassa. Hevoslotossa ratsuksi osui Rexi - vai onko se Reksi, virallisesti joka tapauksessa Rekrut . Rexi ei ole oikein ikinä kuulunut suosikkeihini, enkä ole sillä ratsastanut aikoihin, en ainakaan vuoteen.

Alkuverryttelyssä tein ohjeiden mukaan ja pidin ohjat aika pitkinä, asettelin sisään ulkoa myödäten. Tämä tuntui toimivan ja Rexi hakeutui ihan kivasti muotoon. Varsinaisena tehtävänä teimme avotaivutuksia sekä käynnissä että ravissa ja nekin menivät ihan kivasti. Parasta oli se, että Rexi pysyi rentona ja edestä kevyenä koko ajan.

Laukassa se järjesti minulle yllätyksen. Ihan viattomasti nostin kulmassa laukan ajatuksenani kääntyä pääty-ympyrälle, mutta  Rexi päättikin ryysiä pitkin pitkää sivua niin, että meinasin kyydistä pudota, toisen jalustimenkin hukkasin siinä rytäkässä. Sain sen pysähtymään ja aloin keräilemään itseäni tapahtunutta ihmetellen, mutta Riitta sitten kertoi, että Rexillä on viehättävä tapa laukassa hyökkiä muiden takapuoleen kiinni. Tuota en tiennyt, joten tulin sitten aika totaalisen yllätetyksi.

Kaikkiaan ihan kiva tunti, hevonenkin huomattavasti mukavampi kuin mitä muistin.

Koirilla on ollut vähän köyhä päivä, ei niin mitään actionia, pienet lenkit vaan. Oiva on kauhealla ripulilla, saattaa johtua tuosta kilpirauhaslääkityksestäkin. Katsotaan nyt pari päivää ja jos tilanne ei tasaannu,  niin pudotetaan Thyroxin annostusta hiukan. Harjasin Oivan tänään ja sen turkki tuntui mielestäni jo paremmalta, sellaiselta normaalilta tahmaisen ja talmaisen sijaan. Eli merkki lääkityksen puremisesta sekin. Nyt toivotaan vain, että vatsakin rauhoittuu.