... kärsii koko ruumis. Tai jotain. Eilen oli valmennusryhmän Harju-treenit ja vähän sydäntä kylmäsi kun näin radan, käytössä oli puoli hallia ( =erittäin paljon tilaa) ja siinä vähintään kisamittainen rata, taisi olla vähän ylikin. Eikä ihan pienillä esteväleillä. Ja minä siis olin taas viisaana käynyt jumpalla ennen agitreenejä, eli olin jo valmiiksi aika poikki.  Että terve vaan ja onnea.

No, ei se nyt ihan pieleen mennyt. Ensinnäkin hienoa oli se, että Into kääntyi TAAS suorasta putkesta tosi hyvin jyrkästi takaisinpäin (eikä ihan pienellä vauhdilla), eli putkijarrutukset alkavat ihan oikeasti toimimaan (vielä kun minä a) muistan tehdä sen, b) teen se oikeaan aikaan). Putken jälkeisiä kolmea hyppyä, joista viimeinen piti kiertää takaa jouduttiin ottamaan muutamaan kertaan. Ensin juoksulinjani oli tosi huono ja sitten kun ehdin hyvin sinne minne pitikin, unohdin radan ja homma kosahti siihen. Etukäteen pelkäämäni putkeen vienti onnistui joka kerta, vaikka en vääntänytkään edelliselle hypylle alunperin kaavailemaani valssia. Vähän Into pääsi kaarrottamaan, mutta oli silti joka kerta kiltisti kuulolla ja valitsi oikean pään.

Seuraavaan kohtaan en uskaltanut tehdä Jarin ehdottamaan lejeröintiä. Pelkäsin niin, että törmäämme Inton kanssa ja sitten massallani tapan sen. Otin toista kautta ja onnistui kivasti niinkin. Putkelta Into kääntyi oikein ja haki kepit umpikulmasta hyvin ja itsenäisesti. Puomin jälkeisiin hyppyihin haettiin vähän parempaa ajoitusta ja aan jälkeistä hyppyä kokeiltiin useammallakin ohjauksella. Jaakotus oli nopein, se toimiikin Intolla yleensä aika kivasti.

Nollaratoja ei tosiaankaan temmottu, mutta silti selvisimme paljon helpommalla kuin etukäteen pelkäsin. Yhtään sellaista hankalaa kohtaa ei ollut, kaikista selvittiin, mutta joitain kohtia sitten vaan viilattiin vähän paremmiksi. Ja itsekin jaksoin ihan hyvin (siitä jumpasta huolimatta), ei tullut edes hiki.