Tiistaina päästiin Inton kanssa pitkästä aikaa agitreeneihin. Into oli varsin pätevä, minä sitten sähelsin senkin edestä. Olin jotenkin ihan hukassa ja onnistuin tekemään samat virheet moneen kertaan.

Radan alkua pähkäilin pitkään. Siinä oli kolme lähes rinnakkaista hyppyä ja sitten putki. Markolta sain hyvät vinkit ja päädyin vain lähettämään Inton ekan yli, ottamaan vastaan toiselta ja tekemään sitten pakkovalssijaakotuksen kolmannelle. Toimi tosi hyvin. Sitten mentiin putkesta putkeen ja kolme rinnakkaista hyppyä (ulos-sisään-ulos) ja sieltä jyrkkä käännös kepeille. Tässä onnistuin toistamaan saman virheen moneen kertaan, eli ajauduin liian lähelle sitä kolmatta hyppyä, enkä saanut Intolle oikeaa linjaa ja se hakeutui hypyn ohi kepeille. Kepeillä Into possuili itsensä kerran toiseen väliin, josta huomautin, sitten ihan OK.

Loppupuolella oli yksi sellainen kolmen hypyn kuvio, jossa ajauduin välillä liian pitkälle ja sain Inton väärälle hypylle ja ihan lopun valssia hinkattiin paremmaksi ja rytmitystä oikeaksi.

Into kulki tosiaan varsin kivasti ja oli mukavasti kuulolla. Itse olin ihan hukassa, en jotenkin löytänyt rytmiä ollenkaan. Ehkä se vaan oli tauosta johtuvaa haparointia - toivottavasti.

Treenien loputtua huomasin, että Inton toisessa ranteessa näkyi verta. Sen siitä ranteessa olevasta anturasta puuttui pieni pala. Näytti vähän siltä, että vamma on jo vanhempi ja aukesi nyt agitreeneissä. On saattanut tulla eilen, kun tehtiin aika myöhään illalla metsälenkki ja hanki oli aika kovan tuntuista. Ei tuo Intoa tunnu mitenkään haittaavan, mutta koska vakaana aikomuksena on kisata tokossa lauantaina, jätetään huomiset agitreenit väliin, ettei jalka aukea taas uudelleen.

Agien jälkeen kotipihassa ihan pienesti tokoilua. Tunnarissa toi ensimmäisellä ihan iloisesti väärän. Grrr.. Otin kaksi kertaa uudestaan, ensimmäisellä uusinnalla tarkasteli ihan kauheasti ja nosti omaa useampaan kertaan. Viimeinen oli sitten jo varsin hyvä. Muistellaan siis vaan sitä. Lisäksi otettiin jääviä sekaisin (is-se-is), asennot oikein ja luoksetulon loppupätkää, jossa ihan OK vauhti. Seuraaminen tuntui ihan oikeasti tosi hyvältä. Tosin seuraamista on nyt tehty vaan aika pieniä pätkiä, eli saa nähdä miten käy kisamittaisen seuraamisen kanssa. Tunnaria lukuunottamatta varsin mainiota tekemistä Intolta.