Tiistaina päästiin Inton kanssa monen viikon tauon jälkeen Mouhijärvelle agitreeneihin. Ensin pidettiin taukoa sen pienen ontuman takia ja viime viikolla en päässyt työesteen vuoksi treenaamaan. Into sai edelleen mennä matalilla hypyillä ihan vaan varmuuden vuoksi.

Rata oli ihan kiva, eikä meillä ollut mitään ihan mahdottomia ongelmia. Alun pakkovalssijaakotus ja leikkaus kepeillä sujui hyvin, samoin putken jälkeiseltä pakkovalssilta uudelleen kepeille Into haki hienosti ja itsenäisesti. Keppien jälkeinen niistopersjättö vaihdettiin sitten "niistolapiksi" ja siitä ehdinkin paljon paremmin putken jälkeiseen tilanteeseen, jossa tuli ensi valssi ja sitten sylkkäri. Näillä Into kääntyi hyvin, tuli jopa sylkkäriin. Siitä piti mennä hypyn ohi putkeen. Ensin Into vähän katseli hyppyä, mutta sain sen siitä kyllä joka kerta ohi. Putken jälkeen tuli sellainen vauhdikas hyppysuora, johon tein ensin persjätön ja valssin, mutta siitä tuli ihan kamala kiire seuraavaan takaakiertoon, joten otin sitten oman alkuperäisen suunnitelman mukaan vain vetämällä vähän päällejuoksunomaisesti, toimi ainakin omasta mielestä paremmin. Aata edeltävälle hypylle vain vippasin Inton ja lähdin jo itse toiseen suuntaan. Näin Into kääntyi tosi tiukasti. Aalta putkeen ei ollut ongelmia, mutta putken jälkeinen hyppyhässäkkä olikin sitten hankala. Ajauduin aina väärään kohtaan ja rintamasuunta väärään suuntaan ja sitten taas pakkovalssi seuraavalle hypylle suuntautui ihan mihin sattuu. Lopulta saatiin se jotenkin onnistumaan.

Into kulki kamalaa kyytiä (minihypyt!) ja tuli tosi mainiosti ohjauksiin mukaan, jopa siihen sylkkäriin. Vika kierros jäi sitten menemättä, kun huomasin Inton siinä narupallonsa kanssa riekkuessa jotain punaista sen tassunpohjassa ja palahan sieltä anturasta sitten puuttui. Ihan kuin olisi terävällä veitsellä laappastu lastu irti. Eiköhän se lauantain tokokisoihin ehdi paranemaan, mutta keskiviikon agitreenit on kyllä pakko jättää väliin.