Hei, me tokoiltiin taas....

Torstai-illan treenipaikka oli jäähallin liepeet. Häiriöistä ei ollut puutetta tälläkään kertaa siinä jalkapallo- ja leikkikentän välissä keskellä vilkkaasti liikennöityä puistoa.

Into aloitti seuraamisella, jossa aluksi lieviä keskittymisongelmia. Pää kyllä pysyi paikallaan, mutta silmät meni kuin hedelmäpeli ja näin vain omasta silmänurkastani, kuinka valkuaiset vilkkuivat. Siinä tilassa keskittyminenkään ei ollut ihan priimaa, joten paikkakin valui eteen. Oli pakko kertoa Intolle, että ei käy ja sitten saatiin hedelmäpelikin pysähtymään ja sen myötä paikkakin paremmaksi.

Idarissa kulmat on kamalia, mutta koska tuomaritkaan eivät tunnu niistä välittävän, niin miksi sitten minäkään. Asennot kaikki oikein. Luoksetulo ihan kohtuullisesti, lähes asialliset stopit. Viimeisellä pätkällä palkka vauhdista.

Ruudussakaan ei ongelmia. Merkiltä palkka minulta, ruudussa valmiina. Uusinnalla tyhjään ruutuun, paikka täydellinen. Loppuosakin otettiin, ei ongelmia siinäkään.

Ohjattu samalta merkiltä. Ensin pari kertaa merkistä palkaten (palkka minulta), sitten haetutin vasemman, ei ongelmia. Lopuksi vielä pari kaukojen yksittäistä vaihtoa selkä sinne jalkapallokenttään ja huutaviin lapsiin. Vähän Into oli tahmea (sitä kaukoissa ahdistaa tosi helposti takaa kuuluvat kovemmat äänet tai hälinä), mutta pystyi kuitenkin tekemään asennot.

Oikein onnistuneet treenit Intolta, kiitokset seurasta Annelle ja Lotalle!