Anteeksi, olen ollut vähän laiska bloggaaja viime aikoina. Jotenkin tämä marraskuu imee voimat ihan täysin, energiaa riittää hädin tuskin pakollisiin puuhiin, ei pisaraakaan mihinkään ylimääräiseen.

Nopea katsaus viime viikkojen tapahtumiin:

Into kävi välikuvissa, eläinlääkärin mielestä sen vasemmassa olkanivelessä oli jotain pientä muutosta. Cartrophenia ja lepoa (=menetetty eteisen matto ja melkein auton takapenkki). Intohan ei onnu ja on muutenkin ihan OK, halusin vain välikuvata sen uteliaisuuttani. Lonkat ja kyynärät olivat OK (lonkista todettiin, että ovat erittäin hyvät). Tämän viikon keskiviikkona käytin Ansan silmätarkastuksessa ja samalla reisulla kysyin Heikki Nurmen mielipidettä Inton kuvista. Hänen mukaansa lonkat ovat erittäin hyvät ja koira muutenkin ihan OK, ei mitään vikaa missään. Mitähän tässä nyt sitä pitäisi uskoa? Cartrophenit taidan vielä laittaa, mutta muuten alamme palailemaan normaaliin elämään, tekee ihan hyvää sekä Inton että meidän muiden perheenjäsenten hermoille (Into on ollut lievästi ilmaistuna rasittava "potilas").

Ansan silmät olivat muuten terveet, jos hyvin käy, saattaa talvella olla tiedossa pikku-Ansoja... Eläinlääkärireissu oli varsin mielenkiintoinen, sillä Ansa onnistui vetäisemään hihnansa poikki Veterin pihassa. Sen tottelevaisuus nyt on mitä on, mutta onneksi sain sen haalittua kainalooni ennen kuin oli jonkun auton alla. Siellä odottaessa se olisi halunnut moikata ihan kaikki ihmiset ja koirat ja piti koko ajan sellaista ärsyttävää vinkunaa. Sieluni silmin näin kaikkien muiden läsnäolijoiden pään päällä ajatuskuplan, jossa taivasteltiin yhtä täysin uusavutonta koiranomistajaa terroristi-russelinsa kanssa...

Svante on agiliitänyt ahkerasti. Omat treenit ovat maanantaisin ja keskiviikkoisin ja viime tiistainan aloitimme kuuden kerran kurssin ProCaniksessa. Treenit ovat menneet vaihtelevasti, välillä tosi hyvin ja välillä sitten vähän vässykämmin. Mutta ihan kivaa on ollut. Viime maanantaina annoin Svantelle lepopäivän ja treeansin Viskin kanssa. Meni yllättävänkin hyvin, koin taas joitain ahaa-elämyksiä sen ohjaamisesta (jotka tosin saattavat hyvinkin romuttua jo seuraavalla kerralla). Viskin kanssa on kyllä tosi hienoa mennä silloin kun homma sujuu, se tuntuu niin helpolta ja vaivattomalta. Vastapainoksi sitten taas ne hetket, kun homma ei suju *huokaus*. Mutta hiljalleen opimme koko ajan toimimaan parina paremmin ja paremmin.

Oivalle ja Elvikselle ei kuulu mitään uutta. Oiva oli sen suolistotulehduksen jälkeen aika pitkään tosi väsynyt, aloin jo olla vähän huolissani, mutta nyt se on taas oma höseltävä itsensä. Onneksi. Elvis taas on pärjännyt oikein hyvin ilman särkylääkkeitä. Ilmeisesti ne sillottumat ovat nyt luutuneet umpeen ja kipuja ei ole. Jäykkähän se on, mutta siihen ei valitettavasti taida oikein mikään auttaa. Mielestäni se on kuitenkin yllättävänkin hyvässä kunnossa, kun ottaa se rangan tilanteen huomioon. Hyvä niin.

Tässä nyt tällainen pikainen yhteenveto viime aikojen kuulumisista, lupaan yrittää olla taas vähän aktiivisempi kirjoittelija :).