Keskiviikkona edelleen kuolemanväsyneenä (yli yhteentoista venyneet agikisatalkoot ja Svante öinen ulkoiluttaminen eivät varsinaisesti ole auttaneet asiaa) raahauduin agilitytreeneihin. Teemana oikein osuvasti rääkki ja radalla kevyet 32 estettä. Väliaikanumerona vähän ketteryystestiä, jossa piti juosta eteen, taakse ja sivulle (ei ristiaskelia!). Oivaa iltajumppaa koomassa olevalle.

Radan opin melko helposti ja se tuntui ihan kivalta. Ekalla yrityksellä päästiin Inton kanssa melkein radan puoleen väliin saakka, siinä sitten en tajunnut edellisten hyppyjen syöttävän niin vinoon ja Into menikin kepeillä toiseen tai kolmanteen väliin. Leikkaamalla muurilla onnistui sitten tuokin. Sitten muutaman esteen päästä Into kääntyi jaakotuksen väärään suuntaan, sitä jouduttiin ottamaan parikin kertaa. Siitä loppuun päästiinkin sitten ihan kunnialla.

Otettiin sitten vielä erikseen sitä keppejä edeltävää hyppykuviota ja kepeille menoa, nyt ihan OK, etenkin kun lähetin putkeen kauempaa ja pääsin hypyille paremmalle etumatkalla.

Välissä sitten tosiaaan Petrin virittelemää ketteryysrataa, jossa piti singahdella sinne tänne ja tonne. Muistin kyllä 32 esteen radan, mutta tässä sekosin pasmoihini heti alussa.

Toinen kierros oli sitten 0 tai ulos ja taas tehtiin virhe siinä samaisessa keppikohdassa, vaikka tein sen leikkauksenkin, eli meidän rata loppui sitten siihen.

Into oli tosi kivan ja kiltin tuntuinen, ei sinkoillut ollenkaan ja kulki helpon oloisesti. Hyttysiäkään ei ollut niin paljoa kuin pelkäsin (toki ihan riittämiin silti), oikein kivat treenit siis.