Ei tullut turha reissu Porvooseen tänään, Into oli ihan super; 281,5 pistettä ja se kaivattu kolmas ykköstulos EVL:stä. Bonuksena tuli varsin yllättävä, mutta todella hieno kolmas sija kivenkovassa seurassa. Päästiin siis palkinnoille ja hienot palkinnot olikin (mm. uudet ohjatun kapulat ja iso laatikollinen mokkapusuja).

Into starttasi luokan loppupäässä. Paikallaolot otettiin perinteiseen tyyliin alkuun. Istumisessa ei ongelmia, siitä kymppi. Makuussa Into ei vaan voinut laittaa päätä maahan (koe maneesissa, fifiä ällötti), joten jäi sitten pää ylhäällä ja silloinhan se vaan makailee, ei suorita mitään tehtävää. Oli siis haistellut ja vaihtanut kait lonkallekin. Siitä vaan kasi.

Yksittäisliikkeet tehtiin kaikki putkeen sekoitetussa järjestyksessä. Hyppynouto oli ekana. Kapula hajosi, kun heitin sen (toinen laippa irti). Tämä ei Intoa ei kuitenkaan haitannut, se palautti rikkinäisen kapulan mallikkaasti (9,5).

Toisena se kauhuliike, eli tunnari. Into vähän nutasi kapuloilla, tarkisteli turhaan, mutta toi kuin toikin kuitenkin oikean. Jee!! Pisteitä kahdeksan.

Kaukot Into teki ihan asiallisesti. Maasta istumaan nousi vähän tahmeasti, mutta ihan OK kokonaisuudessaan (9).

Ruudun merkki oli taas sellainen pieni ja matala. Haasteita tarjosi merkistä katsoen vasemmalla kehän reunalla ollut iso merkki. Olin aivan varma, että Into menee sinne, viimeistään kun pitäisi mennä ruutuun. Mutta ei mennyt, Into teki ihan hienon ruudun, itse oli hitusen myöhässä pysäytyskäskyn kanssa, mutta oli kuitenkin ruudussa (9,5).

Idarissa seuraaminen oli taas vähän edistävää, mutta asennot oikein ja ilmeisesti vähän oikeaan suuntaankin, koska siitä saatiin kymppi (vähän yläkanttiin mielestäni).

Ohjatussa oli taas se sama matala merkki, luoksetulon merkit vasemmalla ja se yksi hämymerkki oikealla. Into meni merkille aika tahmeasti ja jäi selin minuun (pysäytin vähän liian aikaisin), lähetin vasemmalle ja näytti, että Into on menossa keskimmäiselle. Juuri samalla hetkellä kun karjaisin pysäytyskäskyn alkoi se kaartaa vasemmalle. Tyhmä minä menin pysäyttämään, olisi mennyt ihan oikein. Uudella käskyllä ongelmitta loppuun, pisteitä 7.

Seuraamisessa Into lähti vähän huonosti liikkeelle, hitaassa edisti, juoksussa ainakin yksi pomppu. Tässä riittää puuhaa vielä jatkossakin (8).

Luoksetulo oli meidän luoksetuloksi varsin hyvä. Ihan OK stopit ja loppupätkäkin aika kivasti, pisteitä 8,5.

Voiton luokassa veivät Christa ja VIP, toiseksi tulivat Jessica ja Katla, hienoja ykkösiä tosi monelle muullekin, onnea kaikille tosi paljon!


kuva: Riitta Jantunen-Korri

Olipa kiva päivä, kiitokset matkaseurasta Annelle ja Katjalle!!

Nyt on aika makea fiilis, mutta eiköhän huomenna jo pudota maanpinnalle (agilitykisat)  .