Maanantai-iltana oli taas perinteisesti agilitytreenit. Koska Viski oli estynyt, pääsi Svante mukaan. Lähtö oli kuntonyrkkeilystä johtuen taas kiireinen, mutta siitä huolimatta ajattelin mennessä koukata Paarentien kautta ja noukkia sieltä talteen sinne lauantain hakutreeneissä unohtuneen piilon (kyllä, näinkin voi käydä, että unohdetaan piilo alueelle). Ajatus oli teoriassa varsin toimiva, mutta käytäntö osoittautui hitusen haastavammaksi.

Ensinnäkin Paarentie oli tosi huonossa kunnossa, sellainen mössöinen ja upottava, matka jo sinällään tarjosi ihan kivasti haastetta. Lisäksi se pimeys. Totta kai tiesin, että kahdeksan jälkeen on pimeää, mutta en ollut osannut kuvitella, että kuinka läpitunkematonta se pimeyden ja tosi sankan sumun yhdistelmä on. Menin alueelle sieltä takaa tien kautta ja mielestäni aikalailla etukulmaan (missä piilonkin piti olla), mutta piiloa en löytänyt, en vaan saanut sitä osumaan otsalampun valokiilaan ja ilman valoa ei nähnyt yhtään mitään. Aikani siinä pyörin ja lopulta olin jo ihan sekaisin sen suhteen, että mistä olin tullut ja missä on tie, vaikka niinkin pienestä läntistä on kyse. Siellä ei vaan nähnyt mitään. Hetken siinä hyörittyäni (ja yritettyäni kuulostella sähkölinjan sirinän suuntaan) huomasinkin olevani polulla, eli sillä meidän keskilinjalla. Olin jo melkein päättänyt, että jätän piilon sinne ja menen päivänvalossa uudestaan, mutta sitten päätin kuitenkin mennä siitä keskilinjan kautta etukulmaan ja löysin kuin löysinkin sen piilon. Mutta oli se sumun ja pimeyden yhdistelmä uskomaton, autoakaan en nähnyt kuin ihan muutaman metrin päästä, vaikka minulla on ihan hyvä otsalamppu.

Koska piilon hakeminen ei mennyt ihan kuten olin suunnitellut, myöhästyin sitten hiukan agitreenien alustakin (onneksi koirat rämpivät mukanani siellä piiloa etsimässä, että alkuverryttely tuli hoidettua siinä). Ehdittiin kuitenkin jo ekallekin radalle mukaan. Illan teemana tuntui olevan vauhti, eli Tommi oli viritellyt varsin suoraviivaiset ja juoksemista (molemmilta osapuolilta) vaativat radat. Irtoamisesta oli hyötyä, jos tosin sitten joissain kohdissa (ansa-esteiden myötä) haittaakin. Svante teki taas varmaa työtä. Ekan radan loppusuoralla se ensimmäisellä yrittämällä pyörähti, mutta sitten kun ehdin itse vähän pidemmälle, sain sen irtoamaan kahdelle viimeisellekin hypylle ihan hyvin (ja tein taas takaaleikkauksenkin *paukuttelee henkseleitään*), tuossa kohtaa oma nopeus loppui kyllä täysin!

Toisella radalla oli kaksi putkea rinnakkain uun mallisena ja ne mentiin niin, että ensin mentiin sisään vasemmanpuoleisen putken oikeasta suustan, sitten oikeanpuoleisen putken vasemmasta suusta ja sitten taas vasemmanpuoleisen putken oikeasta suusta. Svantehan ei mitenkään erityisesti rakasta putkia, mutta kun otin tuon hässäkän pariin otteeseen, alkoi hommaan tulemaan selvästi vähän vauhtia.

Kontakteista radalla oli aa ja keinu. Aalla oli taas palkat valmiina ja viimeisellä radalla se mentiin kahdesti (eri suunnista), eli kun tulimme aalle toista kertaa, oli siellä  ylösmenollakin alusta. Svante-ressu hämääntyi tästä suuresti ja pysähtyi aan harjalle miettimään, että minne tästä nyt pitäisi mennä, kun on alusta molemmin puolin :). Kaikkiaan Svante oli taas varsin pätevä.

Jätin kolmannen radan Svanten kanssa väliin ja otin Intolla vähän jotain pientä. Aa meni ongelmitta ja hyvin, sitä putkihässäkkää Into teki myös aika vauhdilla, pussiakin kokeiltiin, kun se oli radalla, ei ongelmia. Sitten päätin kokeilla suoria keppejä ja menihän ne sitten lopulta, tosin hitaahkosti ja varovasti, mutta meni. Ja sen edun olen noiden vinokeppien kanssa saanut, että sisäänmenot ovat melko hyvät ja voin olla ihan millä puolella keppejä vaan Inton pujotellessa. Taidan edelleen jatkaa vinokeppien kanssa, mutta alkaa myös silloin tällöin ottamaan noita suoria, paljosta se ei nimittäin ole enää kiinni.