Nyt kun yskä on voitettu kanta, vastustaa sitten sää. Viikonloppuna oli tarkoitus kovasti lenkkeillä ja treenailla, mutta aika vähiin jäi. Oli vaan niin järkyttävän kylmää, ettei voinut/pystynyt/kyennyt/. Inton kanssa tehtiin vähän sisällä seuraamista ja meno oli melkoista. Into huusi ihan suoraa huutoa koko ajan. Kierroksia on siis jonkin verran .

Maanantaina kierrosten purku aloitettiin pienellä metsälenkillä, joka oli aika raskas lähes umpeen pyryttäneistä poluista johtuen. Kotona Into sai jatkaa itsensä aktivoimista osallistumalla lumitöiden tekoon ja kyllä se sitten osallistuikin. Kovaa ja korkealta. Lumitöiden jälkeen testailtiin vähän tokotemppuja ihan vaan siinä tiellä. Ihan kivalta tuntui. Nyt ei enää huudettu, mutta seuraamisessa kyllä keulitiin melkoisesti. Jäävät olivat napakat ja luoksetulon stoppikin ihan hyvä. Loppuosakin oli edelleen hidas. Siinä siis ollaan mihin ennen yskää jäätiin .

Lauantaina olisi ohjelmassa tokokoe, eli pieni pakko olisi päästä nyt viikolla treenailemaan. Toivottavasti sää (edes vähän) lauhtuisi. Agilitytreeneihin palataa ensi viikolla, parin viikon totaalilevon jälkeen tämä viikko palautellaan kuntoa ja ensi viikolla sitten uskaltaudutaan jo liitelemäänkin. Malttamattomina odotamme.