Toko - tuo koiramaailman hiirulaisten, vietittömien ja vässyköiden tasaisen harmaa laji. Kuuleman mukaan yhtä kiinnostavaa, kuin maalin kuivumisen katselu. Sitähän se on.

Tänäänkin siis treenattiin Pirkkahallin liepeillä.

Into aloitti idarilla. Kova tuuli, paljon taustamelua, hiljainen käsky ja hyvä seisominen. Nyt tein vielä alle ensin kuvion ilman jääviä ja sitten kuin yllättäen tuo seisominen - ei ongelmia. Seuraaminen on edelleen aika matalaa, mutta ehkä vähän rennompaan suuntaan menossa.

Tunnarissa vähän normia enemmän kapuloita ja vähän normia pidemmällä matkalla. Oikein hyvin. Taas. Alkaisikohan tämä aueta!?

Ohjatun merkkiä, jossa haluaisin Inton ottavan katsekontaktin minuun ennen lähetystä. On se sille vaikeaa. Nyt ihan namin kanssa. Merkit melko OK. Sai myös kertaalleen hakea molemmat puolet, palkka vauhdista (kuva yllä).

Ruutu. Ensin ajautui hämymerkille, mutta osasi korjata. Uusinnalla hyvin.

Lopuksi hyppynoutoa, jossa tuuli työnsi kapulan aina sivuun. Olin aika lähellä estettä, mutta hyvin Into sai itsensä sovitettu eteen ilman kosketusta.

Lisäksi tein vielä itsekseni seuraamista, tuntui taas aika kivalta.