Tiistaina agikiidettiin Mouhijärvellä ja Into oli tosi pätevä!

Rata ei ollut erityisen vaikea, mutta omat haasteensa toki siinäkin, mm. useampi takaakierto ja erinäisiä ansapaikkoja. Inton kanssa päästiin ekalla yrittämällä melkein loppuun asti, mutta sitten sain sen ohi putken suun ja hakemaan siellä takan olleita keppejä. Alusta hinkattiin yhtä käännöstä (lähinnä ohjaaja liikeratoja) paremmaksi, mutta kuten Mariakin sanoi, se oli sellaista pilkunviilausta, meni aluperinkin ihan hyvin.

Aan jälkeiselle hypylle tein valssin ja se toimi erinomaisesti. Maria kuitenkin halusi, että kokeilen sitä niin, että heitän Inton sille hypylle ja menen itse sitten siihen väliin jäävän hypyn toiselta puolelta (aka layeroin). Tässä Into alkoi heti kaarrottamaan aika tavalla, sen on vaan niin vaikea tulla takaisin minua kohti, kun on kerran kääntynyt pois päin. Saatiin se noinkin onnistumaan, mutta se valssi-kuvio oli kyllä meille tuossa parempi.

Lopussa tultiin putkesta hypylle ja siitä keinulle. Keinun toiselle puolelle jäi pussi ja toiselle putki. Olin ihan satavarma, että Into ampuu jompaan kumpaan niistä, mutta sain sen irtoamaan sinne putkeen niin hyvin, että olin tosi reilusti edellä keinulle tultaessa ja näin ei tässäkään mitään ongelmia.

Tosi kivat treenit. Nyt jo harmittaa, että kohta alkaa kesätauko noista Marian treeneistä.

Tokoakin on vähän väännetty. Alkuillasta otettiin lähikentällä vähän seuraamista (hyvää!) ja jääviä. Istumisessa tarjoili taas maahanmenoa, mutta pienellä avulla saatiin onnistumaan ja sitten jo ilman apujakin. Maahanmenot OK. Luoksetuloa otin suoraan pitkältä matkalta, tuli hyvää kyytiä. Stoppeja sitten kiertoleikin kautta, joten kuten. Kaukoissa otettiin pelkkään ensimmäistä vaihtoa; sekä istumaan että seisomaan. Ei ongelmia.

Agitreenien jälkeen tehtiin kotipihassa helppoa tunnaritreeniä, vain yhden kapulan piilotusta. Ei tietenkään ongelmia. Sitten taas vähän seuraamista, joka tuntui taas aika kivalta. Liikkeestä istuminen ongelmitta, samoin maahan. Suora luoksetulo vauhdista palkaten oli varsin nopea. Parit seisomiset kiertäen ja sitten taas kaukojen ekaa vaihtoa, jotka nekin kivasti. Into oli tosi kivan tuntuinen, sen kanssa oli makea treenata.