Tänään taas paimenneltiin. Nyt Intolle tehtiin niin, että lampaat laitettiin sellaiseen pieneen aitaukseen ja siellä sitten yritettiin saada touhua vähän rauhallisemmaksi. Ensin Into oli hihnassa, mutta pyrkimyksenä oli hallita sitä äänellä ja omalla liikkeellä. Saada se pysymään siellä lähellä aitoja ja rauhallisena. Tämä (ainakin minusta) tuntui sujuvan ihan hyvin. Aluksi Into yritti oikoa ja ryysiä lampaiden eteen, mutta muutaman tiukahkon huomautuksen jälkeen pysyi (ainakin melkein) ruodussa.

Toisella kierroksella uskalsin päästä sen jo irti ja sekin sujui hyvin, pääsimme tilanteeseen, jossa minä seisoin tai pyörin lampaiden kanssa siellä keskellä ja Into meni ympärillä reunoja myöten. Se pysyi hyvin siellä lähellä aitoja, eikä pyrkinyt ryysimään tai ryntäilemään mihinkään. Minusta tämä oli oikein hyvä harjoitus, toimi meillä hyvin ja hommassa oli sellaista hallinnan tunnetta, kun vauhti pysyi aisoissa. Mutta pää siinä pyörimisessä meinasi mennä sekaisin! Myös Veli Viljo oli paimentelemassa ja tapansa mukaa taas tosi hieno!