Tiistaina perinteiseen tapaan taas suuntana Mouhijärvi. Ajokeli oli aika hurja, vettä tuli taivaan täydeltä ja näkyväisyys oli jo menomatkalla varsin onneton. Perille kuitenkin päästiin ja alkuverryttelyjen aikana sade onneksi taukosi jonkin verran.

Saavuin tällä kertaa paikalle sen verran viime tipassa, että en ehtinyt yhtään katsomaan rataa etukäteen. Olinkin tutustumisessa yllättäen taas ihan hukassa, enkä meinannut oppia rataa millään, olin aina juuri sinne, minne ei pitänyt. Menin onneksi viimeisenä, joten ehdin rauhassa vielä kertaamaan estejärjestystä.

Into tuntui kulkevan tosi kovaa (tai sitten olin itse jumpan jäljiltä vähän jopa normaalia hitaampi) ja se piti taas pitkästä aikaa sitä kitinää/vinkunaa mennessään. Nivelet vissiin rasvaamatta. Alun pimeään putkikulmaan lähettämisessä tuli yllättävä virhe, kun Into ei irronnutkaan, vaan tunki siihen lähempään päähän suurinpiirtein jalkojeni välistä. Myös muurin valssia viilattiin paremmaksi, pitäisi nyt muistaa se oikea suunta (kohti koiraa).

Kepit jyrkästä umpikulmasta Into haki tosi hyvin. Keppien jälkeinen persjättö ei oikein toiminut, joten päädyin tekemään pakkovalssin ja kierrättämään hypyn toista kautta. Ehkä pidempi, mutta paljon jouhevampi reitti. Paria niistosokkaria myös viilattiin vähän paremmaksi. Jostain syystä tungin taas sitä toistakin kättä mukaan, vaikka olenkin näitä tehnyt melkein vallan vain sillä yhdellä kädellä.

Näiden hinkutusten jälkeen yritettiin sitten vielä kerran koko rataa ja ihme tapahtui! Tehtiin se nollana läpi! Esteitä oli kuitenkin 29, on varmaan meidän ennätyksemme. Hyvä Into!

Loppuverryttelyt käveltiinkin sitten sellaisessa vesisateessa ja myrskyssä ettei tosikaan. Vettä tuli paljon ja suurinpiirtein vaakasuoraan. Koiratkin näyttivät vähän siltä, että eikö jo riittäisi. Kotimatka olikin sitten olosuhteiltaan vielä tulomatkaa hurjempi. Nyt se syksy kyllä viimeistään on täällä, ei auta mikään.