Ihana ilma! Viitisen astetta pakkasta, just perfect! Pyyhälsin aamupäivällä jumpalle ja samalla reissulla sitten tokoilemaan jäähallin kentälle Inton kanssa.

Aloitettiin seuraamisella, joka tuntui nyt tosi vaikealta. Into tunki eteen koko ajan ja vaikka huomautin ja korjasin, oli silti samoin tein siellä kyyläilemässä. Etenkin hidas kävely oli vaikeaa.

Luoksetulo ensin suoraan, sitten pari kertaa stoppiin ja siitä eteen. Ennakoi Hyvinkäällä maahanmenoa ja selvästi vähän nytkin. Toisaalta ihan ymmärrettävää, kun luoksetuloa ei ole oikeastaan tehty kuin kisoissa. Hallin mattopohjalla en sitä uskalla tehdä. Kotona on tehty sitten lähinnä vaan puunkierrolla stoppien vahvistamista.

Tunnari oli tosi hyvä! Laitoin kymmenen kapulaa harvaan riviin (varmaan rapiat kolme metriä pitkä) ja oma oli ihan reunimmainen oikealla. Into meni riviin sisään niin, että osui ensin toiseen oikealta ja lähti siitä etenmään. Sai kuitenkin melkein heti hajun, kun haisteli vain kaksi kapulaa eteenpäin ja kääntyi takaisin ja nappasi sitten sen oman ilman sen kummempia tarkasteluja. Lähti rivakasti palauttamaan ja tästä vauhdista namipalkka. Tähän olin ihan supertyytyväinen.

Ruutu ja merkki seuraavaksi. Ensin palkkasin merkkiä jokusen kerran ja sitten ruutuun. Jäi aavistuksen liian eteen, mutta korjasi itse kyllä paikan. Saisi vain mennä mieluusti suoraan oikealle paikalle. Otin molempiin suuntiin ja jokusen kerran juoksutin ruutu-merkki -leikkiä. Erikseen vielä jokunen paikanhaku vähän lähempää.

Sitten kaukot. Ensin kisamatkalta ekaa vaihtoa ja heti siitä palkka. Sitten vähän lyhyemmältä matkalta pidempiä sarjoja. Ihan OK. 

Idaria ilman merkkejä. Taas istui ensimmäisen seisomisen. Prkl. Sitten tein niin, että välillä sanoin käskyn ja välillä ihan jotain muuta. Näissä ei mennyt vipuun, kuunteli tosi hyvin ja teki oikeat asennotkin. Selvästi skarppasi, kun joutui vähän keskittymään.

Ohjatussa sai hakeat molemmat puolet. Ensin muutama kerran pelkkä merkki ja sitten noudot. Otin eteen asti, palkka heti siitä. Tässä ei ongelmia. Merkki nyt on sellainen kun se on, mutta itse noudot ihan OK.

Lopuksi vielä vähän lisää seuraamista. Nyt tuntui jo paljon paremmalta kuin aluksi! Tein paljon käännöksiä paikalla ja pysähdyksiä käännösten jälkeen. Into keskittyi hyvin ja perusasennot tuntuivat suorilta. Sama homma myös sivuaskelissa.

Sitten kotiin ja pitkälle metsälenkille, siinä alkaakin olla täydellisen lauantaipäivän ainekset paketissa!